Hyvinkään taidemuseo sekä Hyvinkään kaupunginmuseo avaavat ovensa jälleen 2.6.2020

HYVINKÄÄN MUSEOT TIEDOTTAVAT
13.5.2020
Julkaistavissa heti

 

Hyvinkään museot avautuvat jälleen:
Hyvinkään taidemuseo sekä Hyvinkään kaupunginmuseo avaavat ovensa jälleen 2.6.2020

Koronavirustilanteen rajoitusten purkaminen näkyy myös taidekentässä. Myös Hyvinkäällä avataan museoita kesäkuun alussa.

Taidemuseo avaa näyttelykesän kahden näyttelyn voimin

Hyvinkään taidemuseo avautuu jälleen tiistaina 2.6. normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Kesäkausi avataan kahdella näyttelyllä: Radoslaw Grytan Viimeaikaiset työt ja Emma Ainalan Bitch I'm a dog person.

- Uudet näyttelyt odottavat ensimmäisiä kävijöitään, sillä ne ehtivät valmistua juuri ennen maaliskuussa alkanutta sulkutilaa, kertoo taidemuseon amanuenssi Marjo Kuula

- Kävijöiden ja työntekijöiden turvallisuus tullaan ottamaan huomioon monin tavoin. Henkilökunta ohjeistaa ja valvoo turvallisen näyttelykäynnin ja huolehtii tilojen puhtaudesta. Seuraamme koronatilannetta ja teemme muutoksia toimenpiteisiin sekä ohjelmaan tilanteen vaatiessa.

Hyvinkään kaupunginmuseo avautuu kauppakeskus Willassa

Aikansa Lapset näyttely avautuu kauppakeskus Willassa jälleen tiistaina 2.6.2020

- Päätimme jatkaa näyttelyn avoinna oloa 14.6. asti asiakkaiden toiveesta. Noudatamme kuitenkin varovaisuutta ja teemme toimenpiteitä, jotta museoon tulo on kaikille turvallista. Tilaan voimme ottaa rajoitetun määrän asiakkaita kerrallaan ja ryhmiä emme ota toistaiseksi vastaan, kertoo amanuenssi Sari Mustajärvi.

- Digipisteiden kosketusnäytöt on suljettu samoin lastenleikkipiste. Teemme ovelle käsidesipisteen ja toivomme asiakkaiden pitävän turvavälejä. Myös muita turvatoimia tehdään.

Rilli -tutkijapiste avaa ikkuna kaupungin historiaan

Näyttely on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 12-18.

- Avaamme 29.6. Willan näyttelytilassa uuden tutkijapisteen, Rillin, jossa tutustutaan Hyvinkään teolliseen historiaan. Asiakkaat pääsevät tutkimaan kaupungin tehtaiden ja niiden työntekijöiden historiaa sekä arkistoaineistojen avulla, että digitaalisessa sovelluksessa., sanoo intendentti Susanna Eskola

Tehdasmuseo on poikkeuksellisesti suljettuna koko kesän ajan henkilökuntavajeen takia. Samoin suljettuna on etukäteen varattava tutkijapalvelu museon arkistossa ja kirjastossa.

Syksyn uusi näyttelymme Värikäs vuosikymmen avautuu 7.9.2020.

Lisätietoja:

Taidemuseo

Amanuenssi Marjo Kuula 040 480 1776

Taidemuseon aukioloajat
ti-to klo 11-18
pe-su klo 11-17
ke vapaa pääsy klo 16-18

Radoslaw Gryta
Viimeaikaiset työt
Iso sali - 27.9. saakka

Emma Ainala
Bitch I'm a dog person
Kaapon galleria - 27.9. saakka

 

Kaupunginmuseo

Intendentti Susanna Eskola 040 709 5578
Amanuenssi Sari Mustajärvi 040 195 5510

Kaupunginmuseon aukioloajat

Aikansa lapset -jatkoaika:
2.6. – 14.6.2020 ti-su klo 12-18

Rilli – tutkijapiste Hyvinkään teollisuushistoriasta 29.6.- 20.8.
Avoinna 29.6.-31.7. klo 10-17 ma-pe ja 4.8.- 20.8. klo 11-17 ti-to

Värikäs vuosikymmen 7.9. – 20.12.2020

Valvillan tehdasmuseo on suljettuna

Päivitetty 13.5.2020 Tulosta