Siirry pääsisältöön

 

Hyvinkään Lukemaan-hanke palkittu Kunteko 2020-kilpailussa

Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatuksen Lukemaan-hanke on palkittu tuloksellisena kuntatyönä Kunteko 2020-kilpailussa. Palkinto annettiin kilpailusarjassa Innostavat teot / opetus ja kasvatus / varhaiskasvatus, Hankkeella haluttiin vahvistaa varhaista lukemista lapsille ja lukemisen hyödyntämistä osana varhaiskasvatuksen oppimisympäristöä päiväkodeissa. Saadun palautteen perusteella Lukemaan-hanke on lisännyt lukemista hyvinkääläisissä päiväkodeissa vuoden 2019 aikana.

Hankekoordinaattori Anne-Marie Knape otti vastaan palkinnon Lasten oikeuksien päivänä Kunteko-gaalassa 20.11.2019 Helsingissä.

-  Tämä on iso huomionosoitus siitä, että olemme tehneet oikeita asioita. Varhaislukeminen on aidosti merkityksellistä lasten kehitykselle ja tulevaisuudelle, sanoo Anne-Marie Knape.

- Lukeminen antaa tutkitusti eväitä koko elämäksi, kirja on aina kaveri, jonka avulla pääsee kauas, niin mielikuvituksessa kuin tiedon omaksumisenkin kannalta. Lukeminen antaa sanoja itseymmärrykseen. Lukeminen opettaa lapsia kuuntelemaan toisia ja myös hahmottamaan erilaisia näkökulmia.

Osana Lukemaan-hanketta käytettiin myös Lukulumo-äänikirjoja. Äänikirjalisenssit ovat edelleen käytössä kaupungin pääkirjastossa lastenosaston tabletilla sekä Hakalan kirjastossa. Äänikirjasovelluksen kautta lapset voivat valita vanhempiensa kanssa yli 300 pohjoismaisesta lasten kuvakirjasta kuunneltavaksi tarinoita lähes 50 eri kielellä. Äänikirjoja voi kuunnella kirjaston tiloissa.


Lue lisää: Kunteko palkintotiedote
Lukemaan -hankekuvaus https://www.kunteko.fi/katso/1127
Hankkeen blogi: https://www.hyvinkaa.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/hankkeet/lukemaan/

Kuvassa Hankekoordinaattori Anne-Marie Knape
Kuvassa: Anne-Marie Knape

Päivitetty 11.2.2020 Tulosta