kopio keusote logo sivulle.jpg

Keski-Uudenmaan sote tiedottaa 12.3.2020

Koululaisia ja henkilökuntaa karanteeniin Hyvinkäällä koronavirusaltistuksen vuoksi

Pohjoispuiston koulun henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä on todettu 12.3.2020 koronavirustartunta. Tartunta on peräisin epidemia-alueelta Itävallasta, Tartunnan saanut on hyväkuntoinen ja kotihoidossa.

Pohjoispuiston koululla 10.3.2020 altistuneet oppilaat ja opettajat asetetaan kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi alkaen tästä illasta 12.3.2020. Yhteensä karanteeniin asetetaan n. 30 henkilöä.

Koko koulun toimintaa ei keskeytetä, koska vain osa henkilökunnasta ja oppilaista on altistunut. Kotikaranteeniin määrättyjen tulee pysytellä kotona, eikä olla kontaktissa kodin ulkopuolisten kanssa. Altistuneiden oppilaiden perheet ja opettajat ovat saaneet viestin Wilma-järjestelmän kautta ja heihin ollaan lisäksi yhteydessä Keusoten toimesta huomisen 13.3.2020 aikana.

Mikäli Keusoten alueen kuntalainen epäilee itsellään tai läheisellään koronavirustartuntaa, ohje on ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan joko verkkosivuillamme olevan nettipalvelun avulla tai puhelimitse. Terveysasemalle ei saa mennä koronavirusepäilyssä tartuntavaaran takia. Virka-ajan ulkopuolella kuntalaiset voivat ottaa yhteyttä Päivystysapuun 116117.

Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta ja kuntalaisten toimintaohjeet tartuntaepäilyssä löytyvät Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän verkkosivuilta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus. Lisäksi Keusote on avannut uuden kuntalaisten neuvontanumeron, josta voi kuunnella nauhoitteen ajankohtaisesta koronavirustilanteesta. Neuvontanumero on (019) 226 0099, ja se on avoinna vuorokauden ympäri.

THL seuraa kansainvälistä tilannetta ja päivittää tietoja verkkosivuilleen, www.thl.fi

Päivitetty 12.3.2020