Nopon pohjavesivarannot puhdistetaan

Noppo on yksi Hyvinkään pohjavesialueista. Nopon pohjavesi on ollut jo pitkään pilaantunutta Nopon pesulakiinteistöllä vuonna 1975 sattuneen pesulan tulipalon seurauksena. Pesulakiinteistön nykyiset omistajat luopuvat omistuksestaan, jotta pilaantumisen lähde pesulakiinteistön alta saadaan poistettua.

Nopon alueella sijaitsee myös yksi Altian useasta pohjavedenottamosta. Altia ei hyödynnä vedenottamoa pohjaveden pilaantumisen johdosta. Altian ja Hyvinkään kaupungin välinen sopimus antaa Hyvinkään kaupungille ja Pirkanmaan ELY-keskukselle mahdollisuuden sopia Nopon pesulan kiinteistön puhdistamisesta niin maaperän kuin pohjavedenkin osalta. Valtio ja kaupunki rahoittavat pesulan kiinteistön puhdistushankkeen puoliksi (1,6M€). Altia puolestaan luovuttaa ¾ vedenottamonsa kapasiteetista Hyvinkään kaupungille yhteiskunnan vesihuollon käyttöön.

Tämä on merkittävä ja tärkeä ratkaisu, joka toteutuu usean eri osapuolen yhteistyönä. Pesulan maaperän kunnostamisella on valtava positiivinen ympäristövaikutus myös pitkällä aikavälillä sen vedenottamon veden puhdistumisen kannalta. Pohjavesivarantojen merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa entistä enemmän.

Nopon pohjavesialueen puhdistuksen mahdollistaminen on osa Altian vastuullisuutta. Alueen merkittävänä toimijana ja maanomistajana Rajamäen pohjavesialueiden suojelu on Altialle ensiarvoisen tärkeää. Altia suojelee vedenottamoita muun muassa omistamalla maata pohjavesialueilla, rajoittamalla rakentamista alueella ja perustamalla suojelualueita. Altia omistaa Rajamäellä 1100 hehtaaria maata. Altian Rajamäen tehtaan käyttämä vesi tulee yhtiön omistamilta muualta sijaitsevilta vedenottamoilta.

Puhdistustoimenpiteet toteutetaan vuosien 2018-2021 aikana.

Päivitetty 30.10.2018 Tulosta

   
    Linkki kaupungin etusivulle

 

 

 In English 

  

Lähetä e-kortti

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
kirjaamo@hyvinkaa.fi
    
Kartta Villatehtaan alueesta 

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi
   
Avoinna:
ma-to klo 8-16, pe klo 8-15

   

PALAUTE

Anna ja lue palautetta

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0

 

PAPERILASKUJEN TOIMITUKSET:
  

Hyvinkään kaupunki
Ostolaskujen käsittely
PL 1
05801 HYVINKÄÄ