Puunkaatoluvat_kuvakolmikko.png

Tonttipuusto ja puunkaatoluvat

Puiden kaatamisella on yleensä suuri merkitys maiseman kannalta. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty puunkaadon luvanvaraisuudesta. Laissa todetaan, että puiden kaatamiseen tarvitaan kaava- ja rakennuskieltoalueilla lupa, mikäli toimenpide ei ole vähäinen. Luvanvaraisuus koskee kaikkia kaava- ja rakennuskieltoalueilla olevia alueita (omistus- ja vuokratontit, yleiset alueet).

Lain tavoitteena on suojella naapuruston etuja. Puun maisemallinen vaikutus ulottuu usein laajalle alueelle sen kasvupaikan ympärille. Yhdenkin puun kaataminen voi olla maisemallisesti merkittävää. Puu voidaan todeta maisemallisesti arvokkaaksi, mikäli se esimerkiksi vaikuttaa merkittävästi kadunvarsimaisemaan, edustaa harvinaista puulajia tai mikäli tontilla on hyvin vähän puita.

Kun suunnitellaan puun/puiden kaatamista tontilta, ensimmäinen tehtävä on ottaa yhteyttä viheralueiden suunnitteluyksikköön, ja sopia aika tontilla tehtävää katselmusta varten. Katselmuksessa kaupungin edustaja tekee tulkinnan siitä, onko suunniteltu toimenpide (puiden kaato) maisemallisilta vaikutuksiltaan vähäinen. Katselmuksessa arvioidaan myös puun kuntoa ja muita mahdollisia tekijöitä (esim. rakenteiden läheisyys) jotka voivat vaikuttaa puun kaatotarpeeseen. Tämä katselmus on maksuton. 

Mikäli katselmuksessa todetaan, että kaadettavaksi suunniteltu puu ei ole maisemallisesti arvokas / suunniteltu toimenpide jää maisemallisilta vaikutuksiltaan vähäiseksi, saa puun / puut kaataa.
Jos puu todetaan katselmuksessa maisemallisesti arvokkaaksi / toimenpide todetaan maisemallisilta vaikutuksiltaan merkittäväksi ja puu / puut siitä huolimatta haluttaisiin kaataa, tehdään seuraavaksi rakennusvalvontaan maisematyölupahakemus. Luvan käsittelyssä voidaan kaatamiselle määrätä ehtoja, esimerkiksi istutusvelvollisuus. Maisematyölupahakemus tulee tehdä lupapiste-palvelussa (www.lupapiste.fi). Luvan hakija maksaa lupamaksun ja mahdolliset kuulutusilmoitukset.

Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden (kerros-, rivi- ja paritalojen jne.) tonttipuiden kaadot on käsiteltävä myös taloyhtiön hallituksessa tai muussa vastaavassa elimessä, taloyhtiön säännöt huomioiden. Puiden kaadosta voidaan päättää taloyhtiön sääntöjen mukaisesti joko ennen katselmusta tai katselmuksen jälkeen.

Tontin (puiden) omistaja hoitaa puiden kaadon kustannuksellaan. Puut ovat tontinhaltijan omaisuutta ja kaadetut puut jäävät siis tontin haltijalle.

Lupamenettely ja puiden hallinta on vastaava myös kaupungin vuokratonteilla.

Kaupunki ei tee puunkaatoja yksityisten tonteilla.

 

Puunkaatoasioissa voitte ottaa Hyvinkäällä yhteyttä:
Reetta Karvinen
sähköposti: reetta.karvinen@hyvinkaa.fi TAI p. 0400 821 530

 

Pihapuiden kaadon kustannuksista:

Puunkaatopalveluita yksityisille tarjoavat monet yritykset, joista pääosa on joko arboristeja (puunhoitajia) tai metsureita. Puunkaato kannattaa tilata ammattilaiselta, jolloin säästytään ikäviltä yllätyksiltä ja vakuutusasiat ovat kunnossa.

Puun kaadon hintaan vaikuttavat monet seikat. Kannattaa miettiä jo puiden kaatamista tiedustellessaan valmiiksi, mitä voi tehdä itse asian tiimoilta / haluaako kuinka valmiin palvelun. Esimerkiksi: Voiko itse sahata puut klapimittaan, vai tilataanko metsurilta puun pätkiminen valmiiksi klapipätkiksi? Saako itse haketettua risut tai kuljetettua ne kaatopaikalle vai tarvitseeko ostaa kuljetus metsurilta?

Päivitetty 9.10.2015 Tulosta

   
    Linkki kaupungin etusivulle

 

 

 In English 

  

Lähetä e-kortti

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
kirjaamo@hyvinkaa.fi
    
Kartta Villatehtaan alueesta 

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi
   
Avoinna:
ma-to klo 8-16, pe klo 8-15

   

PALAUTE

Lähetä palautetta

Puhelinvaihde 019 459 11*

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0

 

PAPERILASKUJEN TOIMITUKSET:
  

Hyvinkään kaupunki
Ostolaskujen käsittely
PL 1
05801 HYVINKÄÄ