Rautatiemuseopäivä 12.8.2018

Jokavuotinen, kaikenikäisille suunnattu tapahtuma järjestetään sunnuntaina 12.8. klo 10–17 Suomen Rautatiemuseon alueella.

Museojunat vauhdissa Rautatiemuseopäivänä 12.8.2018

Rautatiemuseopäivänä voi lähteä aikamatkalle, sillä liikkeellä on eri aikakausien vetureita, puistojunia ja resiinoita. Jokavuotinen, kaikenikäisille suunnattu tapahtuma järjestetään sunnuntaina 12.8.2018 klo 10–17 Hyvinkäällä, Suomen Rautatiemuseon alueella.

Kääntöpöytänäytöksissä voi seurata, kuinka raskaat veturit kääntyvät pelkällä lihasvoimalla. Kääntöpöydällä katseita keräävät höyryajan kuningasveturi, Ukko-Pekka Hr1 1021, dieselveturi Dr13 sekä VR:n uusin sähköveturi Sr3 Vectron. Päivän aikana kannattaa nousta myös museon raiteella kulkevan höyryveturi Leenan kyytiin ja kokeilla miten pumppuresiina liikkuu. Lisäksi Liikenneviraston rautatieraivauskaluston toimintaa esitellään työnäytöksissä.

Vanhan ajan matkustustunnelmaan pääsee höyryajan pikajunaveturin Ukko-Pekan kyydissä, jonka vetämät yleisöjunat kulkevat Rautatiemuseon ja Karjaan välillä. Kyytiin pääsee myös väliasemilta Rajamäki, Otalampi, Nummela ja Lohja. Tapahtuman aikana on mahdollista tehdä lyhyt kiertomatka Rajamäelle höyryjuna- ja museobussiyhdistelmällä.

Perinnejuna Valtterilla voi matkata Rautatiemuseopäivään Helsingin suunnalta. Juna lähtee aamulla Helsingin päärautatieasemalta ja pysähtyy ottamaan matkustajia kyytiin myös Tikkurilassa ja Järvenpäässä. Paluumatkalle Helsinkiin juna lähtee iltapäivällä. Perinnejuna Valtteri koostuu neljästä entisöidystä puurakenteisesta vaunusta eri vuosikymmeniltä. 

Varaathan Karjaan junien matkalippujen ostoon käteistä. Alennus- ja ilmaiskortit, kulttuurisetelit ja Museokortti eivät ole voimassa Rautatiemuseopäivänä.

Museojunaliikenne toteutetaan yhteistyössä Suomen Rautatiemuseon, Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja VR:n kanssa.

Lisätietoja tapahtumasta: www.rautatiemuseo.fi/tapahtumat

 

Kuvat: Suomen Rautatiemuseoihmisiä matkustamassa resiinalla

Päivitetty 8.8.2018 Tulosta

   
    Linkki kaupungin etusivulle

 

 

 In English 

  

Lähetä e-kortti

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
kirjaamo@hyvinkaa.fi
    
Kartta Villatehtaan alueesta 

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi
   
Avoinna:
ma-to klo 8-16, pe klo 8-15

   

PALAUTE

Lähetä palautetta

Puhelinvaihde 019 459 11*

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0

 

PAPERILASKUJEN TOIMITUKSET:
  

Hyvinkään kaupunki
Ostolaskujen käsittely
PL 1
05801 HYVINKÄÄ