Avoimet kerhot

Tule kokeilemaan taideharrastusta Villa Arttuun! Kerhot kokoontuvat kahden oppitunnin ajan iltapäivisin joko vain syyslukukauden tai koko lukuvuoden ajan kerhosta riippuen. Kerhot ovat oppilaille maksuttomia. Ne on suunnattu kaikkien Hyvinkään peruskoulujen oppilaille ellei toisin mainita.

 

Monitaide - harrastus

Hyvinkäällä Harrastamisen Suomen mallin avustuksella täydennetään kaupungin monipuolista harrastustarjontaa. Uusien maksuttomien Monitaide- ja Moniliikunta -harrastusten kohderyhmänä ovat tänä lukuvuonna 3.- 6. luokkalaiset, erityisesti lapset, joilla ei ole muita harrastuksia. Molemmissa harrastuksissa lukuvuoden aikana harrastuskertoja ovat ohjaamassa eri lajien ammattilaiset. 

Monitaide-harrastus täydentää Hyvinkään monipuolista ja tasokasta lasten taideharrastusmahdollisuutta. Monitaide-harrastuksessa lapsilla ja nuorilla on lukuvuoden aikana mahdollisuus kevyemmin ja leikkisämmin tutustua eri taiteen aloihin.

Monitaide-harrastusryhmät kokoontuvat omalla koululla* sekä Villatehtaalla Villa Artussa, Hakasirkuksen ja Riihimäen nuorisoteatterin tiloissa maanantaisin klo 14.15 - 15.45

 
Ilmoittautuminen tapahtuu helposti alla olevasta linkistä:

https://link.webropolsurveys.com/S/AC126FC19262A6E3
 

Suomen mallin Monitaidekerhotoimintaa toteuttaa Hyvinkäällä yhteistyössä: Lasten ja nuorten taidekeskus, Rocktehdas Hyvinkää, Hyvinkään musiikkiopisto, Riihimäen nuorisoteatteri, Hakasirkus, Dance Art ja Tanssikeskus Element

*HakalantalonPuolimatkan, Martin, Paavolan koulut

 
Lisätietoja
Rehtori Kaisu Paavilainen
p. 040 179 6852
kaisu.paavilainen@hyvinkaa.fi
Päivitetty 6.9.2021