Hyvinkäälle rakenteilla luontopolku keskelle kaupunkia

Terveysmetsäpolun terveyshyötyjä, kuten stressinhallintaa pian kaikkien saatavilla kaupungin välittömässä läheisyydessä. Terveysmetsäpolku tulee sijaitsemaan Tehtaansuon alueella, ks. kartta. Reitti on käytettävissä toukokuussa 2019 ja virallisista avajaisista tiedotetaan myöhemmin. Tehtaansuon luontopolku kuuluu laajempaan Terveysmetsä kokonaisuuteen, joka pyrkii tarjoamaan mahdollisuuksia itsenäiseen, sekä opastettuun luonnossa liikkumiseen. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa Piilolammi, Kaksoislammit sekä Sveitsin ulkoilualueet.

Polun rakentamiseen on käytetty sorastusta ja pitkospuita esteettömien kulkuväylien mahdollistamiseksi.  Pituutta polulle kertyy 2,3 kilometriä, josta 750 metriä on rakennettu esteettömyys huomioiden. ”Polun rakentaminen toteutetaan luontoa vahingoittamatta ja käytämme tässä myös aitoa hevosvoimaa”, toteaa hankkeen projektipäällikkö Antti Tähkäpää.

Terveysmetsähanketta ovat vieneet eteenpäin myös Hyvinkään Laurea-ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijat yhdessä Hyvinkään kaupungin kanssa. Tämän vuoden opiskelijaprojektissa on keskitytty auttamaan seudun matkailutoimijoita verkostoitumaan keskenään ja ideoimaan Terveysmetsää edelleen. Opiskelijavoimin käynnistetään myös Terveysmetsän markkinointi.

  

Faktoja polusta 

Polun pituus 

2,3 kilometriä 

Esteetön reitti 

750 metriä 

Käytettävät hashtagit 

#hyvinkää #terveysmetsä #metsäkylpy # forest #finland #tyhy #tyky #työhyvinvointi #wellness 

Sijainti 

Tehtaansuo 

Levähdyspaikat 

Kyllä 

Parkkipaikat 

Kyllä 

Päivitetty 16.7.2019