Kansikuva Elämäni seinäruusunaStephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna

Nuortenkirjaklassikko. Charlie on lukion ensimmäisellä luokalla. Charlie on aika herkkä ja hän ajattelee ja analysoi todella paljon. Koulussa yksikin opettaja sanoo, että Charlie saattaa jäädä elämästä ulkopuolelle, jos elää liikaa vain päänsä sisällä.

Charlie on aika yksinäinen koulussa, sillä hänen paras ystävänsä teki itsemurhan ja Charlie on ollut todella surullinen sen jälkeen. Opettajan neuvon jälkeen Charlie yrittää osallistua ja menee jalkapallopeliin. Hän tutustuukin pelissä sisaruksiin Patrickiin ja Samiin. Charlie ihastuu saman tien kauniiseen Samiin. Ikäeron vuoksi Sam torjuu Charlien. Uusien ystäviensä kautta Charlie pääsee taas elämään kiinni ja saa uusia kokemuksia. Charliella on kuitenkin vaikeuksia välillä ilmaista omaa mielipidettään ja omaa tahtoaan. Ja välillä hän joutuu masennuksen kouriin.

Hieno ja vähän ravistelevakin kertomus Charlien yhdestä lukiovuodesta ja Charlien aikuistumisesta.

Kaj Korkea-Aho ja Ted Forströmm: Zoo! Viraalit nerot

Atlas Friskin kasiluokka alkaa tympeästi. Koulussa kaikki on ennallaan. Kohta kuitenkin koko koulu puhuu uudesta Justuksen tekemästä nettivideosta, jolla tämä vohveloi paljasta takamustaan junassa. Videosta tulee viraali hitti, jonka katsojaluvut vain koko ajan nousevat. Atlaksen mielestä se on typerintä ikinä, mutta ei silti voi olla katsomatta videota.

Yhtenä päivänä koulussa Atlas pelastaa kaverinsa Miniturkin diabetes-kohtaukselta. Koulu haluaa palkita Atlaksen urhoollisuudesta kunniakirjalla, joka ojennetaan koko koulun edessä. Atlasta jännittää todella paljon ja silloin hän alkaa höpöttämään liikaa. Tilaisuuden jälkeen Atlas on sitä mieltä, että on nolannut itsensä täydellisesti. Mutta uroteosta seuraa jotain hyvääkin, sillä Atlas nimitetään ehdokkaaksi vaaleihin koulun johtokuntaan. Huono juttu asiassa on se, että vastassa on kaikkien suosikki vohvelointitakamus-Justus. Miten Atlas voi pärjätä vaaleissa kun vastassa on aivottomuuden huippu?

Kirja yhdistää hauskoja kuvia ja tekstiä. Neropatin päiväkirjat lapsena lukeneille!

Julie Murphy: Dumplin

Koolla ei ole väliä: isosti tai ei ollenkaan!

Dumplin on lihava - ja ihan ok asian kanssa. Hänestä täydellinen bikinivartalo saavutetaan pukemalla päälle bikinit. Kun hänen selleriä muistuttava äitinsä järjestää missikisat, Dumplin ilmoittautuu kisoihin mukaan protestina. Pakkaa sekoittaa entisestään työpaikan hottis, joka Dumplinin järkytykseksi ihastuu häneen. Soppa on valmis.   

KevätuhritK. K. Alongi: Kevätuhrit

Kirja niille, jotka ovat pitäneet Nälkäpeli-kirjoista!

15-vuotias punk-henkinen Jade herää yhtäkkiä metrossa pilkkopimeässä. Ilmeisesti on sattunut joku onnettomuus. Jade löytää pimeydessä kännykkänsä ja huomaa, että sillä ei pysty soittamaan. Hän huomaa kuitenkin pian kännykän valossa, että kaikki muut metron matkustajat ovat kuolleet. Jade pääsee pois metrosta Sörnäisten asemalle. Ulkona kuitenkin odottaa karmea näky, sillä kuolleita ei ole vain metrossa. Näyttää kuin kaikki ihmiset olisivat kuolleet. Jade jää harhailemaan kadulle.

Samaan aikaan Susette-niminen tyttö herää kotoaan vessan lattialta. Hän on kaatuessaan lyönyt päänsä. Kännykkä ei toimi, ja katsoessaan kotinsa ikkunasta ulos, Susette näkee saman karmaisevan näyn minkä Jade. Susette menee paniikkiin. Vähän ajan kuluttua Susette kuitenkin näkee jonkun pyöräilevän kadulla ja huutaa tämän perään. Pyöräilevä tyttö on Jade.

Jade pakottaa itsensä toimimaan rauhallisesti tässä kamalassa tilanteessa, kun taas Susette on hysteerinen. Tytöt ovat toistensa vastakohdat.  He kuitenkin päättävät lähteä yhdessä selvittämään tilannetta.

Mitä maapallolla on oikein tapahtunut? Mitä tytöille tapahtuu ja onko muita eloonjääneitä?

Randa Abdel-Fattah: Näyttääkö pääni tässä isolta?

Amal tekee päätöksen, että hän alkaa käyttää kokopäiväisesti musliminaisten perinteistä huivia, hijabia. Hän tietää varsin hyvin, että siitä seuraa hankaluuksia. Amal ei ole varma hyväksyykö hänen lukionsa huivin käytön, ja miten muut ihmiset reagoivat nähdessään hänet huivi päässä. Erityisesti Amalia pelottavat luokkakavereiden mahdolliset kommentit. Hän saattaa hankaloittaa huivipäätöksellään myös omaa tulevaisuuttaan: Australiassa töiden saaminen voi olla vaikeampaa, jos pitää hijabia.

Amal etsii identiteettiään, ja joutuu myös kohtaamaan ulkopuolelta tulevia paineita. Onneksi Amalilla on luotettavia ystäviä, jotka tukevat vaikeuksienkin keskellä.

Huumorilla kevennetty romaani teinielämästä.

Arvoitus nimeltä MargoJohn Green: Arvoitus nimeltä Margo

Lukiolaispoika Quentin (Q) on aina ollut ihastunut naapurin tyttöön Margoon ja lapsuuden ystävyyden jälkeen he ovat ajautuneet erilleen. Margo on koulun suosituimpia tyttöjä ja nörttimäinen Quentin liikkuu omassa ystäväporukassaan. Eräänä yönä petetyksi tullut Margo kuitenkin koputtaa Quentinin ikkunaan ja kutsuu hänet mukaansa koko yön kestävälle kostoretkelleen.

Yöllisellä seikkailuretkellä Quentinin ja Margon ystävyys syventyy, mutta kun seuraavana päivänä rakastunut poika palaa kouluun, niin Margo onkin kadonnut. Quentin ryhtyy selvittämään kadonneen Margon arvoitusta tytön jättämillä vihjeillä. Kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää, ja Quentin pelkää löytääkö hän enää Margoa elävänä.

Dekkarimainen kertomus, joka koukuttaa lukijan! Kirjasta on tehty myös elokuva Paper Towns.

ArvetHenry Aho: Arvet - Romaani kiusatuista

Neljän nuoren näkökulmasta kuvataan rankkaa koulukiusaamista pikkukaupungin koulussa ja sen tuhoisia seurauksia.

Laila aloittaa kahdeksannen luokan uutena oppilaana ja joutuu kiusatuksi ulkomaalaisen ulkonäkönsä vuoksi. Peruskoulun viimeisen luokan aloittava Jarkko on ollut koulukiusattu useiden vuosien ajan. Hän harrastaa runojen kirjoittamista. Juopottelevien ja välinpitämättömien kasvattivanhempiensa luona asuva Tomi on koulukiusaaja. Tomin kiusaamisen kohteena on Jarkko. Millan vanhemmat ovat uskovaisia ja lapsellisen oloista, mutta sydämellistä Millaa kiusataan heti yläkoulun alkaessa.

Kirja perustuu kirjailijan keräämiin oppilaiden kiusaamistarinoihin, mutta kirjan tapahtumat ovat kuitenkin fiktiivisiä. Rankka, mutta samalla koskettava kertomus nuorten kouluelämästä.

Kunnes kerron totuuden Julie Berry: Kunnes kerron totuuden

Neljä vuotta sitten Roswellin kylästä katosi kaksi tyttöä, Judith ja Lottie. Kahden vuoden jälkeen Lottien ruumis löydetään joesta. Judith puolestaan palaa takaisin kotikyläänsä. Missä tytöt ovat olleet ja mitä heille on tapahtunut? Judith ei pysty sitä kertomaan, sillä hänen kielensä on leikattu poikki.

Murjotusta Judithista tulee ahdasmielisten kyläläisten silmissä kirottu tyttö ja hylkiö. Jopa oma äiti häpeää Judithia niin paljon, että kieltää tätä edes yrittämästä puhua. Judith tyytyy sivustaseuraajan rooliin, tarkkailijaksi. Koko kylän yllä leijuu painostavana kysymys siitä, mitä tytöille tapahtui ja kuka on syyllinen.

Raskasta salaisuuttaan kantavaa Judithia kannattelee kaiken koetunkin jälkeen rakkaus Lucakseen, nuoruuden ihastukseensa. Lucas on kuitenkin nyt menossa naimisiin kylän kaunottaren, Marian kanssa. Kun kylässä sitten uhkaa syttyä sota, päättää Judith kohdata pahimmat pelkonsa pelastaakseen Lucaksen. Samalla lukijalle alkaa paljastua Judithin synkkä salaisuus...

SelviytymispeliMarkku Karpio: Selviytymispeli

Yhdeksäsluokkalainen Jonttu asuu Korpisalossa, pienessä kaupungissa, jota on piinannut paperikonetehtaan irtisanomisaalto. Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on kasvanut ja se näkyy myös Jontun kaveripiirissä: toiset leimataan menestyjiksi, toiset luusereiksi.

Jontulla ja muilla Majava-vartion pojilla on edessään kaikkien aikojen haaste, selviytymisvaellus, jossa testataan kunkin sitkeys ja rohkeus.  Porukasta puuttuu kuitenkin yksi: Jontun paras kaveri Osku makaa sairaalassa järkyttävän perhetragedian jäljiltä taistelemassa hengestään. Reissuun kuitenkin lähdetään, sillä niin Osku olisi halunnut.

Vartiojohtajaltaan Simpalta pojat saavat suoritettavakseen vaarallisen tehtävän karuissa olosuhteissa. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin pitäisi ja pian reissu muuttuu hurjaksi eloonjäämistaisteluksi. Taustalla vaikuttavat ystävysten kiristyvät välit ja piinaava huoli Oskusta. Kuka lopulta onkaan luuseri ja kuka selviytyjä?

Kimmel Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel

16-vuotias Kimmel saa tehtäväkseen pelastaa maapallon.”Minä olen kuusitoista vuotta, eikä tällä elämänkokemuksella tehdä ihmeitä. Heti perään hän ajatteli, että ehkä kuitenkin pieniä.” Matkakumppanikseen Kimmel ottaa sähköisen Yökirjan, jonka mukaan ”maailmaan tutustutaan yksi ihminen kerrallaan”. Se on hyvä ohje ja niinpä Kimmel ottaa vaaleanpunaisen lentokoneensa ja lähtee maailmalle.

Kimmel tutustuu vuorollaan yhteentoista ikäiseensä tyttöön, joilla jokaisella on omat nuoren tytön ilonsa, surunsa ja toiveensa. Tuuheatukkainen kertoo suudelmista ja Peilityttö kauneudesta, Rautahampaan kanssa jaetaan kovia kokemuksia ja Miekkatytön kanssa laaditaan särkyneen sydämen hoito-ohje.. Ja samalla tietenkin hoidetaan maailmaa!

Lumoavan unenomainen kertomus jokaisessa tytössä piilevästä voimasta!

Kukaan ei kaipaa sinua Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

16-vuotias Noa herää kolkossa, sairaalamaisessa huoneessa rintakehässään leikkausarpi. Noalla ei ole aavistustakaan, missä hän on tai mitä hänelle on tehty. Noa ei luota kehenkään ja pakenee.

Toisaalla /ALLIANCE/ -hakkeriryhmän perustaja Peter tutkii isänsä tietokonetta ja saa tietää salaisesta Persefone-projektista. Peter joutuu projektin mustalle listalle: häntä aletaan seurata ja uhkailla.   

Peter ja Noa kohtaavat toisensa sattumalta /ALLIANCE/:n kautta. Selviää, että myös Noa on sotkeutunut Persefone-projektiin: outo leikkaus on heidän tekosiaan. Mutta mitä Noalle oikein on tehty? Ja voiko uhreja olla enemmänkin? Peter ja Noa ymmärtävät käsissään olevan dataa, jolla he voisivat paljastaa valtiotason salaisuuden.   

Uhkailut jatkuvat ja tilanne on hengenvaarallinen. Mutta mitä enemmän Noa ja Peter saavat järkyttävästä projektista tietää, sitä vaikeampi heidän on enää perääntyä...

Kaksi sateenkaarta Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta

Eletään vuotta 1991: Neuvostoliitto hajoaa ja sen mukana 15-vuotiaan Innan elämä, ainakin sellaisena kuin hän sen tunsi. Innan vanhemmat päättävät jättää kaiken taakseen ja perhe lähtee Pietarista paluumuuttajina Suomeen, josta suku on alun perin lähtöisin. Innalle muutto on vaikea, tarkoittaahan se eroa parhaasta ystävästä Anjasta sekä uudesta ihastuksesta Danielista.

Hämmennyksen ja eron tuskaa ei lievitä se, että Suomessa Innalle avautuu maailma, jollaista hän ei olisi osannut kuvitellakaan. Kulttuurierot shokeeraavat ja sopeutuminen on vaikeaa: Inna ei osaa kieltä ja häntä vieroksutaan muukalaisena. Ei kai auta muu kuin takertua muistoihin Danielin tummista silmistä… Mutta kun Innalle sitten tarjoutuu mahdollisuus käydä Pietarissa vielä kerran, hän päättää taistella ensirakkautensa puolesta ja tekee rohkean ratkaisun..

Illallinen vampyyrin kanssa Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Violet odottaa ystäväänsä Trafalgarin aukiolla yhden aikaan aamuyöllä. Järkytyksekseen hän joutuu todistamaan massamurhaa. Joukko erittäin nopeasti liikkuvia nuoria miehiä (tai paremmin teinipoikia) surmaa kolmekymmentä vaarnoin aseistautunutta miestä. Violet järkyttyy pahasti ja yrittää piiloutua. Pahaksi onneksi ryhmän johtaja Kaspar huomaa Violetin, ja hänet raahataan miesten mukaan. Violet viedään loisteliaaseen kartanoon ja aiotaan pitää siellä vankina.

Violet saa tietää miesten olevan vampyyreja, ja Kasparin olevan vampyyrien prinssi, tuleva kuningas. Vampyyrit sen sijaan saavat tietää Violetin olevan Britannian puolustusministerin tytär. Tieto aiheuttaa ongelmia, sillä vampyyrit ja ihmiset ovat muutenkin jo lähes sodan partaalla. Violet tietää liikaa, joten häntä ei voi päästää ihmisenä pois kuninkaan kartanosta. Violetia odottaa päätös: liittyäkö murhaajien joukkoon, vai jäädä loppuelämäkseen vampyyrien vangiksi…

PiiriMats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri

Anna-Karin - koulukiusattu
Elias - ongelmanuori
Ida - koulukiusaaja
Linnéa - ongelmainen gootti
Minoo - älykkö
Rebecka - koulun suosituin
Vanessa - aina huomion keskipisteessä

Seitsemän tavallista lukiolaista, seitsemän valittua.

Yksi seitsemästä kuolee, ja kaikki luulevat, että se on itsemurha. Kuusi jäljellä olevaa valittua kutsutaan koolle, ja heille annetaan tehtävä taistella suurta pahuutta vastaan. Vain yhdessä valitut ovat voimakkaita. Mutta kuinka onnistua tekemään yhteistyötä, kun he kaikki ovat täysin vieraita toisilleen, kuin eri maailmasta.

Vaara on kuitenkin jo lähellä.

 

 

 

 

 

Päivitetty 23.11.2017 Tulosta

   
    Linkki kaupungin etusivulle

 

 

 In English 

  

Lähetä e-kortti

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
hyvinkaa@hyvinkaa.fi

Kartta Villatehtaan alueesta

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi

 

PALAUTE

Lähetä palautetta

Puhelinvaihde 019 459 11*

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0

 

PAPERILASKUJEN TOIMITUKSET:
  

Hyvinkään kaupunki
Ostolaskujen käsittely
PL 1
05801 HYVINKÄÄ