KU-sote pähkinänkuoressa

  • Keski-Uudenmaan sote-hanke on käynnistetty vuonna 2015.
  • Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan, Mäntsälän ja Pornaisten valtuustot ovat päättäneet, että Keski-Uudenmaan alueella kehitetään alueellinen sote-malli, joka voidaan liittää Uudenmaan maakuntaan vuonna 2019 uuden lainsäädännön mukaisesti.
  • Hankkeen isäntäkuntana toimii Hyvinkään kaupunki.
  • Keski-Uudenmaan soten alueella asuu lähes 200 000 ihmistä
  • Keski-Uudenmaan sotessa painotetaan lähipalveluita ja matalan kynnyksen palveluita, jotka tuotetaan asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti alueen asukkaille – näin tehdään sote ihmisen kokoiseksi
  • Paljon erilaisia palveluita tarvitsevien kuntalaisten palveluitten toimivaan kokonaisuuteen kiinnitetään erityisesti huomiota
  • Uusia toimintamalleja valmistellaan käyttöön ja kuntien yhdessä tuotettavaksi jo ennen sote-palvelujen siirtymistä Uudenmaan maakuntaan
  • Hankkeeseen kuuluu kuusi valtakunnallista ja alueellista kärkihanketta.
  • Keski-Uudenmaan sote on valinnanvapauden kokeilualue 
  • Vuoden 2017 aikana kunnat ovat valmistelemassa yhteisen järjestämiskuntayhtymän perustamista, joka käynnistyi 1.1.2018.
  • Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä vastaa jäsenkuntiensa sote-palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta 1.1.2019.
  • Jäsenkuntien sosiaali- ja terveyspalvelut:
Päivitetty 4.1.2017 Tulosta

 
 

Yhteystiedot

Keski-Uudenmaan sote
Kankurinkatu 4 - 6, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@kuudensote.fi

 
Verkko-osoite ja tunnus:

OVT tunnus: 003728449694
Operaattorin (CGI) välittäjätunnus: 003703575029
Operaattori CGI Suomi Oy
Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 

 
Valtakunnallinen soteuudistus

Faktalehdet

http://alueuudistus.fi/faktalehdet