KOULUT

Hyvinkään kaupunginmuseo toivottaa kaikki päiväkotilaiset, koululaiset, opiskelijat ja opettajat tervetulleiksi museon näyttelyihin ja työpajoihin. Lisäksi museo on toteuttanut materiaalia kouluissa tutustuttavaksi

Koulu- ja päiväkotiryhmät voivat vierailla myös aamuisin ennen museon aukeamista. 

Russareita ja Eläviä Kuvia

Hyvinkään kaupunginmuseon Russareita ja Eläviä Kuvia on lainattava opetusmateriaalipaketti yläkoulujen historianopetukseen. Pääpaino paketilla on hyvinkääläisessä 1900-luvun alun vapaa-ajanvietossa: Missä sitä vietettiin, kenen kanssa ja mitä ylipäätään oli vapaa-aika? Oliko se aikaa työn ulkopuolella, jolloin kitkettiin hyötykasvimaata ja korjattiin työkaluja vai irtautumista arjesta tansseissa tai elokuvissa?

Tässä kuvassa on joukko nuoria menossa juhannusjuhlille.


Opetusmateriaalipaketin suunnittelun pohjalla on Hyvinkään kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma, josta on kiinnitetty erityistä huomiota paikallishistorian ja tiedonkäsittelyn opetustavoitteisiin.  Paketti sisältää valikoituja aineistotekstejä ja valokuvia Hyvinkään ja sen asukkaiden arkielämästä, jossa kylvettiin yleisessä saunassa, käytiin talvisin russareissa eli rusettiluisteluissa ja katsottiin Eläviä Kuvia. 

Aineiston ja siihen liittyvien tehtävien avulla oppilas houkutellaan etsimään ja tulkitsemaan historiallista tietoa. Sen kautta voidaan myös pohtia työn ja vapaa-ajan selkeää erottautumista toisistaan teollisen palkkatyön seurauksena tai erilaisten aineistojen käyttämistä historiallisen tiedon lähteenä.

Paketissa on myös opettajan ohjeet, jossa esitellään aineisto ja annetaan sen käsittelylle tehtävät ja ohjeet sekä kaksi ehdotusta tunnin kululle. Opettaja voi ottaa paketin käyttöön sellaisenaan tai valikoida paketista haluamansa aineistot.

Aineistot saa ladata alla olevista linkeistä tai sen voi lainata Hyvinkään kaupunginmuseon toimistolta Kankurinkatu 4–6, Q3-ovi, p. 040 773 6257. Opetuspaketin saa myös sähköisesti tilaamalla aineistot.

Tilaukset ja varaukset: kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi.

Alta olevista linkeistä löydät opettajan ohjeet, opetuspaketin esittelyn ja paketin tekstit ja kuvat.

Ohjeet opettajalle

Esittely ja tunnin kulku

Opetuspaketti Russareita ja Eläviä kuvia, tekstit

Opetuspaketti Russareita ja Eläviä kuvia, kuvat


Paikallistu! / Get Local! –kiertonäyttely  ja lautapeli Munkki

Kotiseutu koulujen opetuksessa

Hyvinkään kaupunginmuseo tarjoaa kouluille kotiseutuopetusta varten työkaluksi Paikallistu! / Get Local! –kiertonäyttelyn sekä näyttelyn pohjalta toteutetun Munkki–lautapelin. Munkki-lautapeli on lähetetty kaikkiin Hyvinkään kouluihin.

Paikallisuuteen Kehä III tällä puolen tutustutaan näyttelyyn rakennetun lautapelin avulla. Pelin äärellä voi jutella paikkakokemuksista, hurahtaa Keski-Uuteenmaahan hauskojen pelitapahtumien siivityksellä tai ihan vain ihmetellä. Pelilaudalla edetään tietenkin karvanoppia heittämällä. Lähde cruisailemaan Keravalle tai yöelämään Hyvinkäälle! Tervemenoa kotiseutukierrokselle: löydä itsesi Kellokoskelta, Sveitsistä, Jampasta, Lepsämästä!

Kuvassa osa "Munkki" -lautapelistä   Kuvassa tarkennettu osa Hyvinkäästä ”Munkki” -lautapelissä


Vakavampaa perspektiiviä näyttelyyn tarjoavat paikallisuutta eri näkökulmista käsittelevät näyttelytekstit. Ne valaisevat paikan ja paikkasuhteen merkityksiä ja rohkaisevat juurtumaan ja paikallistumaan.

Näyttely koostuu viidestä siirrettävästä seinäkkeestä ja viidestä yhteen sovitettavasta pelipöydästä. Mukana tulee myös nopat ja pelinappulat.

Jos haluat kiertonäyttelyn lainaan koulullesi, sovi näyttelyn nouto ja palautus Hyvinkään kaupunginmuseon kanssa: 040 773 6257 tai kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi

Näyttelyn siirto ja palautus tapahtuu näytteilleasettajan omalla kustannuksella. Kuljetukseen tarvitaan pakettiauto.

Aineisto liittyy Keski-Uudenmaan museoiden yhteishankkeeseen. Keravan museo, Hyvinkään kaupunginmuseo, Mäntsälän museotoimi, Järvenpään taidemuseo, Nurmijärven museo ja Tuusulan historiallinen museo organisoivat 2014 kunnianhimoisen yhteistyöhankkeen Keski-Uudellamaalla, jossa pureuduttiin paikallisuuksiin ja paikallisidentiteetteihin nyt ja tässä. Hankkeen mahdollisti Museoviraston myöntämä, museoiden innovatiivisten hankkeiden avustus. Karvanopat ja Kaukametsä -hanke sai myös vuodelle 2015 Museoviraston avustuksen, jonka avulla museot tuottavat kiertonäyttelyn, joka pureutuu paikallisuuteen pintaa syvemmältä. Paikallistu! -näyttely on lainattavissa kouluille ja nuorisotaloille.


Kulttuuripolku

Keväisin Tavarataivas-pakopeli tutustuttaa viidesluokkalaiset Hyvinkään teollistumisen aikaan. Pelissä pohditaan miten teollistuminen muutti ihmisten asuinympäristöä ja kulutuskäyttäytymistä. Oppilaat pääsevät kuvitteelliselle aikamatkalle Port Arthurin työläisasuntoon ratkomaan tehtäviä.

Kolmosluokkalaiset tutustuvat syksyisin Hyvinkään villatehtaaseen ja kotiseutunsa historiaan lasten näkökulmasta. Museo-opetuksen tarkoituksena on vahvistaa oppilaiden omia juuria ja historiallista tietoa. Esineiden, kuvien ja rakennetun ympäristön esimerkkien kautta oppilaat oppivat tulkitsemaan niiden merkitystä. 

Ohessa voit tutustua Hyvinkään historiaan "Erämaasta kaupungiksi" -vihkosen avulla. Klikkaa linkkiä alla ja selaile vihkosta.

Tutustu Hyvinkään historiaan tästä PDFnä

tai Lehtiluukku.fi -sivustolta:

Erämaasta kaupungiksi. Polku Hyvinkään historiaan -selailuvihko 

Tästä linkistä löydät lisätehtäviä vihkoseen. Tehtävät pohjautuvat Aikamme Lapset näyttelyyn.

Ohjelmasta tiedotetaan opettajille KUPO-sivujen kautta. 


Päivitetty 6.2.2023


HYVINKÄÄN KAUPUNGINMUSEO

Museokeskus Taika
Hämeenkatu 3 D
05800 Hyvinkää
040 480 1644
kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi


Valvillan tehdasmuseo
Villatehtaan sisäpiha, vanha palokalustorakennus,
Kankurinkatu 4–6


PÄÄSYMAKSUT

Aikuiset 9 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 6 €
Alle 18-vuotiaat ja työttömät vapaa pääsy


AVOINNA

ti-pe 12-18
la-su 11-17

Tehdasmuseo avoinna kesä-heinäkuussa klo 12-16.

Saavutettavuusseloste