PÄIVÄKOTIRYHMÄT

Hyvinkään kaupunginmuseo toivottaa päiväkotilaiset, koululaiset, opiskelijat ja opettajat tervetulleiksi museon näyttelyihin ja työpajoihin. Lisäksi museo on toteuttanut materiaalia päiväkodeissa ja kouluissa tutustuttavaksi.

Koulu- ja päiväkotiryhmät voivat vierailla museolla myös aamuisin ennen museon aukeamista.

"Markalla merkkareita" vie aikamatkalle värikkäälle 1970-luvulle

Millaista oli lapsuus ennen kännyköitä? Oletko leikkinyt Kirkonrottaa, Tervapataa tai Seinäpalloa? Onko Noppa-Noppa tv-ohjelma sinulle tuttu? Muistatko vielä ensimmäiset Pikku Kakkosen lähetykset? Entä sitkeät merirosvorahat, ”merkkarit”? Hyvinkään kaupunginmuseon, Järvenpään taidemuseon, Keravan museon, Mäntsälän museotoimen, Nurmijärven museon ja Tuusulan museon ”Markalla merkkareita” -yhteistyöhankkeessa on laadittu nykylapsille suunnattu opetuspaketti, jossa kerrotaan lapsuudesta 1970-luvulla.

”Markalla merkkareita” -hankkeen pedagogisten sisältöjen tavoitteena on innostaa nykylapset tutustumaan historiaan itse tehden ja leikin kautta. Tarinallisessa opetuspaketissa seikkailee Rekku-koira perheineen. Pakettiin kuuluu nettisivusto sekä lainattava laukku. Nettisivusto sisältää muun muassa leikkiohjeita, printattavia paperinukkeja, tietovisan, valokuvia museoiden ja yksityishenkilöiden kokoelmista, Yle Arkiston lastenohjelmia, Spotify-soittolistan sekä 1970-luvun lapsuutta koskevan kyselyn pohjalta ideoituja kuunnelmia, joiden kertojana toimii näyttelijä Juha Varis. Kioski-pelin myötä voi tutustua 70-luvun kioskin valikoimiin ja harjoitella ostostapahtumaa.

Nettisivusto on suunnattu varhaiskasvatuksen ja koulun alaluokkien käyttöön. Sen sisällöt on mietitty siten, että ne sopivat monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin ja ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa sivustoa voi käyttää joustavasti ja poimia sieltä kutakin käyttäjäryhmää kiinnostavia sisältöjä. Aineistot ovat netissä kenen tahansa käytettävissä. Sivustoon voi tutustua myös kodeissa tai harrastuksissa. Yhtenä tarkoituksena on kannustaa lapsia, vanhempia sekä isovanhempia yhteisiin muisteluhetkiin ja heittäytymään 1970-luvun tunnelmaan.

Piirretty kuva, jossa on kioski ja kioskin täti


”Markalla merkkareita” -opetuspakettiin liittyvän laukun voivat Keski-Uudenmaan päiväkodit ja koulut lainata hankkeen museoista. Laukku sisältää retkeilyaiheisen leikittävän kokonaisuuden, jonka avulla voi eläytyä 70-luvun telttaretkeen. Laukun tarpeistoa voi käyttää vapaan leikin innoittajana, mutta se sisältää myös tarpeistoa ja tehtäviä, joiden kautta voi tutustua ohjatummin 70-lukuun. Laukun ja nettisivuston sisällöt tukevat toisiaan, mutta niitä voi käyttää myös erikseen.


Tutustu nettisivuihin:

www.markallamerkkareita.fi


Mielikuvitusmatka Villatehtaalle

Mielikuvitusmatka Villatehtaalle on päiväkotiryhmille tarkoitettu opastettu kierros vanhalla villatehtaalla.

Kierroksella matkustetaan mielikuvituksen, vanhojen valokuvien ja tarinoiden voimin menneen ajan villatehtaalle. Matkalle johdattelevat Saimi ja Risto, tehtaan työntekijöiden lapset. Lopuksi järjestetään pienimuotoinen työpaja, josta ryhmä saa mukaansa yhteisen muiston.

Opastuksen hinta on 15 euroa ja se soveltuu noin 3–6-vuotiaille. Ryhmän koko enintään 20 lasta. Huonon sään sattuessa opastus voidaan järjestää myös sisätiloissa. Kierrokset varataan vähintään viikkoa etukäteen Hyvinkään kaupunginmuseon toimistosta puhelimitse tai sähköpostitse.

Toimiston puhelin: 040 773 6257 ja sähköpostiosoite: kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi.


Päivitetty 31.7.2020


HYVINKÄÄN KAUPUNGINMUSEO

Museokeskus Taika
Hämeenkatu 3 D
05800 Hyvinkää
040 480 1644
kaupunginmuseo@hyvinkaa.fi


Valvillan tehdasmuseo
Villatehtaan sisäpiha, vanha palokalustorakennus,
Kankurinkatu 4–6


PÄÄSYMAKSUT

Aikuiset 9 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 6 €
Alle 18-vuotiaat ja työttömät vapaa pääsy


AVOINNA

ti-pe 12-18
la-su 11-17

Tehdasmuseo avoinna kesä-heinäkuussa klo 12-16.

Saavutettavuusseloste