Jokaisella meistä on oma suku.
Se voi olla suuri, pieni ja läheinen tai sitten siitä ei tiedä paljon mitään. Suvulta voi saada perintönä piirakkareseptin tai yritteliään mielen tai heleän äänen ja uusia lauluja, valoisan elämänasenteen, käkkärät hiukset tai taitavat kädet.
Lapset haluavat kuulla millaista oli, kun mummu oli pieni ja kenen kanssa vaari leikki lapsena. He haluavat kuulla kuinka takapihan ryteikköön rakennettiin maja, haudattiin hiiri keksilaatikossa, pompotettiin superpalloa seinään ja hypittiin ruutua pihan hiekkapolulla ja kuka kaiversi äidin nimikirjaimet kellarin ovenpieleen.
He haluavat kuulla mitä ja minkä nimisiä lemmikkieläimiä ja rakkaita leluja heillä oli.
Lapsi on osa tätä sukupolvien ketjua. Annetaan heille vahvat juuret, vaihdetaan ajatuksia, kuinka oli ennen, kuinka on nyt ja kuinka tulevaa voidaan yhdessä rakentaa. Ja etsitään suvun resepti ja leivotaan yhdessä.
P.s. Suvut ovat myös täynnä rakkaustarinoita.
(Tekstin innoittajana: Sukuseikkailu: Liisa Lauerma / Ismo Rekola, Lasten keskus)