Kävelyä ja kaupunkikulttuuria

Kävelyä ja kaupunkikulttuuria lasten kanssa

Kaupunkisillan päiväkodin Peikkovuoressa jokaisella lapsella on ikioma kulttuurikansio.

Kuluneen syksyn aikana lapset ovat tehneet retkiä mm. kirjastoon, urheilupuistoon, Sahanmäenpuistoon sekä Rautatierakentajien hautausmaalle.

Kansioon on kertynyt kuvia ja tietoa retkikohteista sekä tärkeä, ihan itse ottama, kuva haluamastaan paikasta ja hänen kertomaansa miksi halusi kuvata kyseisen kohteen. Keväällä retket jatkuvat ja kansio tulee kasvamaan.

Samoin kasvaa lapsen tietoisuus lähiympäristöstään.

Retkellä kirjastoon nähdään matkalla monenlaista ja niistä jutellaan. Kirjasto tulee lapsille tutuksi paikaksi, jota on helppo käyttää, kun kasvaa suuremmaksi. Sieltä saa tietoa, musiikkia, hauskaa tekemistä ja lukeminen on mitä parhainta ajanvietettä, jota voi tehdä yhdessä ja yksin.

Urheilupuistossa saattaa tutuksi tulla yleisurheilu, tennis, padel, koripallo ja pesis, luistelu sekä hiihto ja monet muut liikuntaharrastukset. Lapsille on myös mukavaa kertoa historiasta, kuinka kentän alue saatiin Ahdenkallion kartanolta lahjoituksena ja kuinka olympiasoihtu kävi urheilukentällä vuonna 1952.

Hautausmaavierailu antaa aihetta monenlaiseen keskusteluun lasten kanssa. Muistomerkit ja nimet niissä kertovat paikkakunnan historiasta ja ovat täynnä muistoja, jotkut jo unohdettuja. Lapsille kerrotaan hautausmaan merkityksestä sekä omalla esimerkillä ohjataan vaalimaan alueen hiljaisuutta ja arvokkuutta.

Puistoretket ovat aina hauskoja. Päiväkotien lähialueilla oleviin leikkipuistoihin tehdäänkin paljon retkiä. Paavolan Kapulan esiopetuksessa lapset saavat vuorollaan valita ulkoiluun mieluisan lähipuiston, jonne yhdessä mennään. Puiston keinut ja kiipeilytelineet innostavat monipuoliseen liikuntaan ja leikkeihin. Kuten liikuntaan ja sauvakävelyyn ovat innostuneet myös Nopon lapset.

Näistä retkistä ovat iloisia myös lasten vanhemmat 😊

Päivitetty 29.11.2022