SADUN LUMOA JA LEISKUVIA VÄREJÄ KRUUNUNPUISTOSSA

Revontulten ryhmässä lapset ovat olleet viime aikoina kovin kiinnostuneita eläimistä, kaikenlaisista eläimistä. Meillä on toteutettu alkuvuodesta lasten kiinnostuksesta alkunsa saanut Käärme-projekti ja ajattelimme, että eläinteemaa voisi vielä hyödyntää lisääkin. Eräänä talviaamuna saimmekin sitten lumoutua mukavasta eläinsadusta Annen kanssa. Kuuntelimme yhdessä ”Pupu tykkää”-tarinan ja katselimme suuria, värikkäitä kuvia. Lapset osallistuivat innokkaasti keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon, jopa pieneen väittelyynkin tarinan tapahtumista.

lapset katsovat videotykiltääänikirjan kuvaa

Kirjan tarinassa metsän eläimet kokivat ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Kaveruuteen liittyvät asiat ovat aina ajankohtaisia lapsiryhmässämme, joten kuvakirjan teema oli oikein sopiva.  

Seuraavaksi siirryimme lattialle istumaan peräkkäin satuhierontaa varten. Loruttelimme satuhieronnan aikana pupusta, joka loikki metsässä ja näki matkallaan monen monituista erilaista eläintä.Pup, pup pupu, metsikössä pomppi, kalliolle kiipesi, mitä siellä näki?” Eläimet tulivat esille yksitellen samettipussista ja ne piirrettiin hellästi sormilla kaverin selkään. Pehmoeläimet toimivat mukavasti lasten innostajina ja olivat samalla hahmottamisenkin tukena. Lorussa oli hieman suujumppa-harjoitustakin. Satuhieronta vaatii onnistuakseen turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin, jonka luomiseen olemme vuoden aikana kiinnittäneet paljon huomiota. 

kuvassa on oravakäsinukke, siilikäsinukke, ja pehmoeläiminä hirvi ja pupu

kuvassa lapsi hieroo toisen lapsen selkää

Hieronnan jälkeen siirryimme maalauspisteille. Olimme valinneet väri-iloitteluun kaksi väriä; keltaisen ja ruskean. Lattialle levitettyjen papereiden vieressä oli kankaita ja lankakeriä sekä joitakin eläin- ja kasvikuvia virittämässä lapsia työskentelyyn.  

kuvassa on keltaisia kankaita ja keltaisia valokuvia

Jokainen lapsi sai maalata vapaasti aivan mitä halusi. Esillä olleet kuvat tietysti ohjasivat jonkin verran lapsia työskentelyssä. Osa lapsista alkoikin heti maalata tarinassa esiintyneitä eläimiä ja toiset nauttivat eniten värjäämällä suuren paperin kokonaan. Muutama lapsista haaveili muistakin väreistä kuin keltaisesta ja ruskeasta, mutta suuremmin värien rajaaminen kahteen ei haitannut. 

kuvassa lapsi maalaa keltaisella värillä paperiin

kuvassa lapsi maalaa ruskealla maalilla paperiin

Maalaamisen lomassa syntyi monia upeita keskusteluja aikuisten ja lasten välille. Keskusteluja käytiin väreistä, eläimistä ja kirjan tarinasta. Maalaaminen suurilla siveltimillä innosti lapsia todella pitkäkestoiseen tekemiseen. Jokainen sai tehdä työtään omien halujensa ja taitojensa mukaisesti. Kenelläkään, ei edes aikuisilla, ollut kiirettä lopettaa. Värit ja luovuus todellakin leiskuivat tuona aamuna Revontulissa! 

kuvassa on lasten valiita keltaisella ja ruskealla värillä maalattuja töitä

Lopuksi vielä kuva Revontuliryhmän Lukutoukasta, se on täydentynyt pitkin alkukevättä.

kuva seinältä, jossa askarteluja

Hannele Karhu ja Anu Leppä 

Päivitetty 1.4.2020 Tulosta