Ötökän elämää-projekti Punaojan Tähtitaipaleella

Lukemaan-hankkeen myötä pyysimme Anne Knapea vierailemaan ryhmässämme. Mietimme yhdessä meille sopivaa projektia ja havaintojen perusteella huomasimme, että lapsia kiinnosti erilaiset ötökät. Kirjoissa ötökät kiinnittivät erityisesti huomiota.

Ensimmäisellä Annen vierailulla vietimme satupäivää. Tutkimme monenmoisia ötökkäkirjoja ja luimme yhdessä Lukulumon kirjoja.

 

Olemme tutkineet ötököitä ulkoillessa ja metsäretkillä. Toisella Annen vierailulla lähdimme puistoretkelle. Etsimme ötököitä ja luimme Lukulumosta pari kirjaa pienissä porukoissa. Pitkin kevättä olemme lisäksi laulaneet ötökkälauluja ja jumpanneet ötökkäjumppaa ja taikataikinasta olemme muovailtu öttiäisiä.

Ryhmämme lapset ovat alle 3-vuotiaita ja kaikki ovat olleet kovin innoissaan projektista ja erilaisista tavoista tutkia öttiäisiä.

Tulostettuja ja laminoituja hyönteisten kuvia on tutkittu päivittäin.

Tulipa ötökät mukaan pihajuhlaamme laulujen ja leikkien muodossa.

 kuvassa on lasten askartelemia ötököitä

                                    varhaiskasvatuksen opettaja Marjut Parkkila

Päivitetty 23.5.2019 Tulosta

   
    Linkki kaupungin etusivulle

 

 

 In English 

  

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
kirjaamo@hyvinkaa.fi
    
Kartta Villatehtaan alueesta 

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi
   
Avoinna:
ma-to klo 8-16, pe klo 8-15

   

PALAUTE

Anna ja lue palautetta

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0

 

PAPERILASKUJEN TOIMITUKSET:
  

Hyvinkään kaupunki
Ostolaskujen käsittely
PL 1
05801 HYVINKÄÄ