Näätsä II

Näätsä II -hanke on käynnistynyt!

TIEDOTE 19.11.2015

Näätsä- hanke on käynnistynyt tänä syksynä kaupunkitaideprojektilla ja tuleva kevään ja kesän 2016 ohjelma alkaa muotoutua.

 

Luvassa todella kiinnostavia juttuja ja mukaan voi jo ilmoittautua!!

Teemoja ovat taiteidenvälisyys ( kuva, sana, käsityö, musiikki, tanssi), nyky- ja muinaistaide ja karjalainen kulttuuri.

La 30.1 Sarjakuvapaja Villa Artussa/ Kuvataiteilija Hanneriina Moisseinen.

Moisseinen tunnetaan kansainvälistä uraa tekevänä kuva- ja sarjakuvataiteilijana sekä animaattorina. Moisseinen on usein hyödyntänyt työssään karjalaista ja kalevalaista kansanperinnettä ,mm. runonlaulua ja teoksissaan hän yhdistelee myös käsityötekniikoita.

Kaksi leirikoulua

toinen Suomessa ja toinen Venäjällä Petroskoissa (ja Vienan merellä) yhdessä

Balakirevin taidekoululaisten (Petroskoi) kanssa.

Alustava leirikouluohjelma Hämeessä

30.4.                   Saapuminen muinaiselle Hakoisten linnavuorelle, jossa pieni tervetuliaisjuhla, alkaen noin klo 19

Majoittuminen Voiman talolle Leppäkoskelle, iltapala

1.5.                      Työskentelyä metsämateriaaleilla ja muinaistekniikoin toteutettuna..

Runolaulu workshop/ Hanneriina Moisseinen

2.5.                      Työskentelyä metsämateriaaleilla ja muinaistekniikoin toteutettuna.

3.5.                      Tanssi workshop Laurinmäellä

Illallinen Voiman talolla

4.5.                      Aamupala ja kotiinlähtö

Lisäksi ulkoilmamaalauksia eri vuorokauden aikoina sekä yhteisöllisen pärekollaasi teoksen valmistamista. Leirillä tarjotaan päivittäin aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala.  Leiriläiset työskentelevät päivittäin Laurinmäen luonto- ja kulttuurialueella

 

https://www.janakkala.fi/palvelut/luontoon/retkenarvoisia-paikkoja/laurinmaki
Leiriläiset majoittuvat vanhassa talossa 16 kilometrin päässä leiripaikasta. https://www.facebook.com/leppakoskenvoima/
 Majoitustilassa on vain patjat, mukaan on otettava makuupussi tai vastaava, tyyny, pyyhe sekä riittävästi lämpimiä vaatteita ulkona työskentelyä varten

Leirillä mukana Hyvinkään kuvataidekoulu, Taito Uusimaa Käsityökoulu Helmi, Vantaan sanataidekoulu, Visuaalisten taiteiden koulu AIMO ja Balakirevin taidekoulu Petroskoista.  Yhteistyössä Lasten ja nuorten taidekeskus ja Opetushallitus

Petroskoin leirikoulu järjestetään kesäkuussa juhannusta ed. viikolla ja siitä enemmän lähempänä ajankohtaa.

Kevään ohjelma on suunnattu työpajaikäisille oppilaille (yli 12v. Petroskoin leirikoulu yli 16v.) ja mukaan voi ilmoittautua, vaikkei olisi osallistunut syksyn projektiin. Leirikouluihin tulossa kohtuullinen osallistumismaksu, sarjakuvapaja maksuton.

Mukaan voi jo ilmoittautua:

kaisu.paavilainen@hyvinkaa.fi/ tiedustelut: KaisuP/ 040 179 6852

 

1. Instagram-tehtävä

Yhteistyö Balakirevin taidekoulun kanssa

2015 – 2016

Yhteydenpito taidekoulujen oppilaiden kesken Instagramin avulla

Ensimmäinen tehtävä Instagramiin:

Minä ja sana

Aiheen käsittelytapa vapaa. Instagramiin kuvia laitettaessa hashtag  #minajasana #naatsa

Seuraavan tehtävän teeman ideoivat Balakirevin taidekoululaiset ja sitten taas taidekoulut Suomesta jne.

Ennen leirikoulua leiriläiset tekevät itselleen Naamion tervetuliaisjuhlaan, joka on  30.4.2016. Erillinen tehtävänanto lähetetään myöhemmin.

 

Päivitetty 16.11.2015 Tulosta

   
    Linkki kaupungin etusivulle

 

 

 In English 

  

Lähetä e-kortti

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
kirjaamo@hyvinkaa.fi
    
Kartta Villatehtaan alueesta 

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi
   
Avoinna:
ma-to klo 8-16, pe klo 8-15

   

PALAUTE

Anna ja lue palautetta

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0

 

PAPERILASKUJEN TOIMITUKSET:
  

Hyvinkään kaupunki
Ostolaskujen käsittely
PL 1
05801 HYVINKÄÄ