Koparoita myöten

SÁPMI – JÄTIN JÄLJILLÄ TUNTURISSA

Valokuva

Villa Artun taide- ja käsityökoulujen yhteisen kulttuurihistoriahankkeen viimeisimpänä teemana on saamelaisuus.

Näyttelyn juliste

Näyttelyssä oli esillä Lasten ja nuorten kuvataidekoulun ja Käsityökoulu Helmin oppilaiden tuotoksia Karigasniemen leirikoulusta sekä syksyn aikana syntyneitä oppilastöitä. Lisäksi esillä oli saamelaista muotoilua ja käsitöitä, saamelaisnuorten videoita ja saamelaislasten sarjakuvia. Villan Voimalassa oli esillä saamelaistaustaisen kuvataiteilija Marja Helanderin valokuvia pohjoisesta. Näyttelyt kertovat paitsi EU:n ainoasta alkuperäiskulttuurista myös hyvinkääläisten lasten ja nuorten tulkinnoista ja kokemuksista pohjoisen luonnosta ja elämästä saamelaisalueella. Saamelaista kulttuuria esittelevä näyttelykokonaisuus syntyi Villa Artussa toimivien Hyvinkään Lasten ja nuorten kuvataidekoulun ja Taito-käsityökoulu Helmin kulttuurihistoriahankkeen ympärille. Näyttely oli samalla Lasten ja nuorten kuvataidekoulun 25-vuotisjuhlanäyttely.

Valokuva

Valokuva

Valokuva

Valokuva

Valokuva

Valokuva

Valokuva

 Valokuva

Valokuva

Valokuva

Valokuva

Valokuva

Valokuva

 

 

 

 

 

Päivitetty 3.2.2016 Tulosta

   
    Linkki kaupungin etusivulle

 

 

 In English 

  

Lähetä e-kortti

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
kirjaamo@hyvinkaa.fi
    
Kartta Villatehtaan alueesta 

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi
   
Avoinna:
ma-to klo 8-16, pe klo 8-15

   

PALAUTE

Anna ja lue palautetta

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0

 

PAPERILASKUJEN TOIMITUKSET:
  

Hyvinkään kaupunki
Ostolaskujen käsittely
PL 1
05801 HYVINKÄÄ