H Y V I N K Ä Ä N T A I D E M U S E O

RAUTAVALUTAPAHTUMA

Tässä kuvassa miehet sulattavat rautaa.

Rautavalutapahtuma

Kuvanveistäjä Terho Sakin muistoksi – Luomisvoima - alkuvoima: rauta, tuli, jää 13.6.2015 klo 19.00–24.00

 Professori ja kuvanveistäjä Villu Jaanisoon suunnittelema yleisölle avoin rautavalutapahtuma järjestetään TAJU:n avajaisten jälkeen lauantaina 13.6.2015 Hyvinkään torilla.  Rautavalutapahtuma toteutetaan yhteistyössä Kuvataideakatemian ja kansainvälisen taiteilijaryhmän kanssa. Ryhmän 20 taiteilijaa ovat pääosin kuvanveistäjiä. Tapahtuma perustuu traditionaaliselle raudan sulattamiselle ja valamiselle. Tapahtumassa kierrätysrauta sulatetaan perinteisin menetelmin ja valetaan erilaisiksi teoksiksi. Tapahtuma on suunnattu kaikille kaupunkilaisille. Koko valamissessio päättyy valoshowhun ”Kun rauta ja jää kohtaavat” sekä perinteiseen tulitaide-esitykseen. Kuvanveistäjä Villu Jaanisoo on järjestänyt vastaavanlaisen yleisötapahtuman viisi kertaa, viimeisimmän Pirkkalassa kesällä 2006.

Rautavalutapahtumaan osallistuvien taiteilijoiden vastuuopettaja on yhdysvaltalainen Christian Benefiel.  Benefiel toimii opettajana West Virginian yliopistossa. Toinen vastuuhenkilö Aaron Schmidt, joka toimii opettajana Shephered Universityssä Shepherdstownissa, Vest Virginiassa.

Professori, kuvanveistäjä Terho Sakin (1930–1997) syntymästä on vuonna 2015 kulunut 85 vuotta. Sen kunniaksi Rautavalutapahtuma on omistettu hänelle. Koko taiteilijauransa hän asui ja työskenteli Humalan ja Krapulan ateljeetaloissa Hyvinkäänkylässä Hyvinkäällä. Terho Sakki on oman sukupolvensa keskeisiä kuvanveistäjiä. Hän oli suurten julkisten monumenttien mestari että mitalien taitaja, moni-ilmeinen pronssin ja jyhkeän graniitin taltuttaja. Terho Sakin veistokset liikkuvat vapaan ekspressiivisyyden ja harkitun rakenteellisuuden välimaastossa.

 

Ohjelma:

Juontaja Sinikka Ala-Paavola, Hyvinkään Taidekilta ry

19.00 Raimo Kelan performanssi Rampe D & Porino 

20.00 Rautavalu alkaa. Mukana kaupunginjohtaja Jyrki Mattila

21.00 Valoshow – Raudan ja jään kohtaaminen

22.00 Duo Taika, Passion-tulitaide-esitys

22.15 Rautavalu jatkuu klo 24.00 asti

Päivitetty 3.6.2015