H Y V I N K Ä Ä N T A I D E M U S E O

TUTUSTU KOTONA

Joihinkin Hyvinkään taidemuseon palveluihin pystyt tutustumaan kotisohvaltasi käsin tai mobiililaitteen kautta kaupungilla liikkuessasi. Lista päivittyy sitä mukaa, kun saamme lisättyä sisältöä verkkoon.

Hyvinkään taidemuseon kokoelmat verkossa

Taidemuseon kokoelmateoksiin voi tutustua verkkopalvelu Taide.Artissa, jossa on esillä 340 teoksen valikoima yhteensä 116 taiteilijalta. Kokonaisuus tarjoaa kattavan läpileikkauksen taidemuseon kokoelmiin. Julkaisun yhteydessä teosten tiedot tarkastettiin ja ne pyrittiin taustoittamaan mahdollisimman hyvin.

Taidemuseon kokoelman kannalta keskeinen taiteilija, pitkään Hyvinkäällä asunut ja työskennellyt taidemaalari Yrjö Saarinen (1899–1959) korostuu valikoimassa voimakkaasti. Sen lisäksi teoserään valittiin mukaan kokoelmataiteilijoita, jotka ovat olleet omana aikanaan Hyvinkään taide-elämän keskeisiä hahmoja. Mukana on myös teoksia kansallisesti merkittäviltä taiteilijanimiltä, vaikka heillä ei olisi suoraa sidettä Hyvinkäälle.

Palvelun käyttö vaatii kirjautumisen, mutta se on maksutonta. Julkaisu on osa museon toimia kokoelman saavutettavuuden lisäämiseksi. Sen myötä jokaisella halukkaalla on mahdollisuus omalta kotisohvalta käsin tutustua siihen kokoelmatyöhön, jota museolla on 40 viimeisen vuoden aikana tehty.



Hyvinkään taidemuseon 3D-mallinnus

Hyvinkään taidemuseo ja Aalto yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti Aalto MeMo ovat tuottaneet taidemuseon tiloista 3D-mallin. Perinteisen museon tutkiskelun lisäksi malli sisältää tarinoita taidemuseon rakastetuimmista teoksista, videoita siitä miltä tuntuu astua taideteosten sisälle, Happy Valley – Merja Puustinen & Andy Best -näyttelyn ja miten näyttelyn hirviöt saadaan herätettyä henkiin sekä miltä museon suuri sali näyttäisi vedenpaisumuksen jälkeen. Hankkeen avulla tuotettiin museolle myös lisätyn todellisuuden (AR) sovellus, jota pääsee kokeilemaan maaliskuussa museon avauduttua.


Hyvinkään kaupungin julkiset taideteokset

Mobiilioppaan avulla voit tutustua Hyvinkään julkisiin taideteoksiin. Tarkista kartalta, mitä teoksia lähelläsi on, etsi lisätietoa tutuista teoksista tai seikkaile ympäri kaupunkia veistoksia ja muistomerkkejä bongaten. Löydät oppaan kartalta sijaintimerkit, joiden kautta pääset tarkempiin lisätietoihin. Tervetuloa tutustumaan Hyvinkään julkiseen taiteeseen! >>

Tehtävä 1: Luo oma 5-10 veistoksen kävely- tai pyöräilyreittisi. Keksi sille teema ja listaa ne teokset, joita reitin varrella kohtaat. Julkaise ehdotuksesi somessa hashtagilla #hyvinkaanjulkiset tai lähetä ehdotuksesi taidemuseolle osoitteeseen taidemuseo@hyvinkaa.fi. Pidämme kirjaa eri reiteistä ja julkaisemme parhaat niistä yleisömme käyttöön.

Tehtävä 2: Onko jokin Hyvinkään julkisista taideteoksista sinulle erityisen rakas? Inhoatko jotain teosta? Onko sinulla jokin muisto, joka liittyy kiinteästi johonkin teokseen? Kirjoita tarinasi, muistosi tai mielipiteesi ylös. Julkaise muistosi somessa hashtagilla #hyvinkaanjulkiset tai lähetä ehdotuksesi taidemuseolle osoitteeseen
taidemuseo@hyvinkaa.fi. Keräämme tietoa veistoksista tulevia käyttötarkoituksia varten. Tarinat tallennetaan ja niitä käsitellään halutessasi täysin anonyymisti.



Arkea ja unelmia – 100 vuotta hyvinkääläistä kuvataidetta

Hyvinkää on maankuulu kuvataiteilijoistaan. Hyvinkään kaupunkikuvassa laaja taiteilijakunta on aina näkynyt monella tavalla kannanottoineen, näyttelyineen ja monine tempauksineen. He ovat tuoneet kaupunkiin eloa ja myös taide-elämälle valtakunnallista merkitystä. Tutustu hyvinkääläiseen kuvataidekenttään Arkea ja unelmia -näyttelyyn vuonna 2017 tehdyn mobiilioppaan kautta. >> 


Tehtävä 1: Tee oma teoksesi jäljitellen jonkin tunnetun hyvinkääläistaiteilijan tyyliä ja jaa se somessa hashtagilla #hyvinkaantaidemuseo tai lähetä ehdotuksesi taidemuseolle osoitteeseen
taidemuseo@hyvinkaa.fi. Kerro samalla, kenen teosta tai tyyliä olet käyttänyt innoituksenasi. Keräämme kuvia teoksista ja julkaisemme niitä koosteina sosiaalisessa mediassa.

Tehtävä 2: Tutustu oppaaseen ja hae halutessasi lisätietoa teoksista ja taiteilijoista verkon kautta. Voit myös lukea lisää näyttelystä museon nettisivujen kautta. Mikä on suosikkisi oppaan teoksista? Onko jokin sinulla tärkeä taiteilija tai teos jäänyt mielestäsi puuttumaan oppaasta? Olisitko halunnut tietää lisää jostakusta taiteilijasta? Kerro, kuka hyvinkääläistaiteilijoista on suosikkisi! Lähetä toiveesi taidemuseolle osoitteeseen taidemuseo@hyvinkaa.fi ja kerro, mitä lisätietoa taiteilijoista haluaisit taidemuseolta?



Humala ja Krapula 

Taiteilijatoverukset Tyko Sallinen ja Jalmari Ruokokoski rakennuttivat vuonna 1916 itselleen Hyvinkäänkylään ateljeerakennukset. Pitkäksi venähtäneiden tupaantuliaisten jälkimainingeissa Ruokokosken talo kastettiin Humalaksi ja Sallisen Krapulaksi. Voit tutustua taiteilijataloihin ja niiden asukkaisiin mobiilioppaassa, joka on tehty Hyvinkään taidemuseon vuoden 2016 näyttelyyn Humala ja Krapula - viisi taiteilijaa. >> 
 



Elokuvateatteri Arenan seinämaalaukset

Hyvinkään Siltakadulla sijaitsee kaunis keltainen puurakennus, jota on vaikea olla huomaamatta. Valmistuessaan 175-paikkainen teatterisali oli huippumoderni. Tunnetun suomalaisen taidemaalari Jalmari Ruokokosken (1886–1936) suuret, teatterisalia kiertävät seinämaalaukset ihastuttivat ja toivat saliin eksoottista henkeä. Lue lisää rakennuksista ja seinämaalauksista museon sivuilta >>


Tehtävä 1: Tutustu Arenaan ja sen seinämaalaukseen verkon kautta. Voit etsiä vanhoja kuvia esimerkiksi Finna- tai Muistaja-palveluiden kautta. Oletko joskus käynyt Arenassa? Muistatko nähneesi seinämaalaukset? Kirjoita tarinasi, muistosi tai mielipiteesi ylös. Julkaise muistosi somessa hashtagilla #hyvinkaantaidemuseo tai lähetä ehdotuksesi taidemuseolle osoitteeseen taidemuseo@hyvinkaa.fi Tarinat tallennetaan ja niitä käsitellään halutessasi täysin anonyymisti.


Tehtävä 2: Suunnittele oma elokuvateatterisi. Minkälaisia elokuvia se näyttäisi? Miltä teatteri näyttäisi sisältä? Ideoi ja toteuta omat seinämaalausluonnoksesi Jalmari Ruokokosken esimerkkiä seuraten ja jaa se somessa hashtagilla #hyvinkaantaidemuseo tai lähetä ehdotuksesi taidemuseolle osoitteeseen taidemuseo@hyvinkaa.fi. Keräämme kuvia teoksista ja julkaisemme niitä koosteina sosiaalisessa mediassa.


Etevan Hyvinkään päiväaikaisen toiminnan taidenäyttely

Etevan Hyvinkään päiväaikaisen toiminnan ryhmä on kokoontunut taidemuseolla kahden viikon välein taidepajaan. Ryhmän kuuden taiteilijan teoksista on koottu näyttely, joka on esillä Hyvinkään taidemuseossa 2.−18.6.2020. Kooste näyttelystä on katsottavissa Hyvinkään taidemuseon YouTube-kanavalta tai oheiselta videolta.




 Tutustu myös Hyvinkään kaupunginmuseon verkkoaineistoihin täältä >>

Päivitetty 25.6.2020