Antero Kahila
Iho - Skin
Iso sali 2.3.–27.5.2018
Antero Kahila maalaa työhuoneellaan
Helsinkiläinen kuvataiteilija Antero Kahila (s. 1954) on viime vuosina käsitellyt teoksissaan vieraantumisen, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden teemoja. Hyvinkään taidemuseon isossa salissa 2.3.-27.5.2018 esillä olevassa näyttelyssä taiteilija käsittelee minän ja maailman rajapintaa, maailman kohtaamista, tuon kohtaamisen tuomia pelkoja, epävarmuutta ja ristiriitaisuuksia. Kuvien tekeminen on hänelle tapa esittää kysymyksiä sekä etsiä merkityksiä ja merkityksellisyyttä.
Kahilan maalauksissaan käyttämät visuaaliset keinot tuovat elävästi mieleen etenkin 1600-luvun barokin ajan maalaustaiteen, mikä ei ole sattumaa. Kahila muistetaankin erityisen hyvin 2008 valmistuneesta maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisesta suurhankkeestaan, jonka aikana hän rekonstruoi toisen maailmansodan aikana tuhoutuneen tai kadonneen italialaisen barokkimestari Caravaggion teoksen Pyhä Matteus ja enkeli.
Näyttelyn nimi Iho viittaa rajapintaan, missä minä loppuu ja maailma alkaa. Teeman voi nähdä myös henkisenä rajapintana: mikä meidät läpäisee ja mikä jää ulkopuolelle. Iho on ihmisille tärkeä myös konkreettisesti. Se suojaa meitä ulkoisilta ärsykkeiltä ja toimii tuntoaistimena. Näyttelyn teoksissa sama symboliikka ulottuu myös keinotekoisten pintojen pariin. Kylmiä materiaaleja kuten pressuja, kalvoja ja muoveja voidaan käyttää samaan tapaan eristämään ja eriyttämään erilaisia materiaaleja ja maailmoja toisistaan.
Antero Kahila: Merkitys 1, 2018
Kahilan näkökulma aiheisiinsa on inhimillinen ja myötäelävä. Hän kuvaa teoksissaan usein ihmiskehoa, kehon osia, käsiä ja kasvoja. Kuva-aiheista kuitenkin puuttuu usein jotain olennaista jopa niin, että välillä kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Pois jättämisellä taiteilija pyrkii antamaan katsojalle tilaa täydentää tyhjiä alueita kuvissa, antamaan tilaa tulkinnalle. Kyse on myös katsomiskokemuksen tahallisesta häiritsemisestä ja katsojan haastamisesta.
Kahilan öljymaalausten taustat näyttävät kuvissa yksivärisiltä, joko tummilta tai vaaleilta. Lähempää tarkasteltuna näennäisen yksivärisistä pinnoista muodostuu optisesti syvempiä, eri sävyillä toteutettuja tilallisia ympäristöjä. Yksinkertaistetut taustat johdattavat huomion teoksen keskeiseen tapahtumaan. Kaikki turha on jätetty pois. Kuva-aiheiden taustojen tumma ja vaalea hallitseva sävy eivät sinänsä edusta Kahilalle hyvää tai pahaa vaan enemmänkin jotain arvoituksellista, erilaisten merkitysten piilopaikkaa.
Iho-näyttely koostuu maalauksista, joiden koko vaihtelee 10-metrisestä puolimetriseen. Näyttelyn suurin, 2,7 x 10 metrin kokoinen, teos poikkeaa taiteilijan aiemmasta tuotannosta. Maalaus on osa Seitsemän toimintoa merkityksen löytämiseksi -yhteistyöprojektia, jonka innoittajana on runoilija-muusikko Kirsi Poutasen runo Observatorion tarkoilla teleskoopeilla sen näki... (Cafe Kurkin naiset, 2008 Tammi). Poutanen on myös toteuttanut, käsikirjoittanut ja säveltänyt maalauksen yhteyteen oman itsenäisen ääniteoksen, joka on kuultavissa osana teoskokonaisuutta.
R2014-ryhmä
Matka-alttari
Kaapon galleria 2.3.–27.5.2018
Samuli Heimonen, Salla Lehtinen, Sebastian Lindberg, Maarit Malin-Pötry, Maaria Märkälä, Pete "Hende" Nieminen, Ron Nordström, Tiia Orivuori, Reijo Puranen, Soili Talja, Katja Tukiainen ja Anniina Vainionpää
Samuli Heimonen: yksityiskohta teoksesta Muista, 2018
Vuonna 2014 ryhmä taiteilijoita kokoontui Nykytaiteen alttarilla -näyttelyn myötä yhden ajatuksen ympärille: millainen olisi taiteilijan tekemä alttari? Tuloksena oli näyttely Tuusulan taidemuseossa, jossa jokainen taiteilija lähestyi aihetta omasta lähtökohdastaan käsin. Näyttelyn kuraattori, taiteen maisteri Tiia Orivuori, halusi viedä teemaa eteenpäin ja tiivistää ilmaisua: mikä aihe on taiteilijalle niin tärkeä, että ottaisi sen mukaan matkalle, ehkä jopa viimeiselle matkalleen? Hyvinkään taidemuseon näyttelyä varten ryhmä kasvoi kahdella uudella taiteilijalla. Tuloksena on Kaapon galleriaan levittäytyvä 12 taiteilijan ja 12 matka-alttarin kokonaisuus.
Eri kulttuureissa ja uskonnoissa alttareita on käytetty erilaisiin tarkoituksiin. Lähtökohtaisesti alttari on kultin harjoittamiselle pyhitetty paikka. Pysyvän sijoituspaikan lisäksi alttareita on pystytetty kulkuvälineisiin, mutta vielä kevyempi versio ovat mukana, jopa kaulalla, kuljetettavat matka-alttarit. Kristillisessä perinteessä matka-alttareita on käytetty apuna henkilöille, jotka eivät jostain syystä pääse liikkumaan kirkkoon. Alttari voi toimia myös henkilökohtaisena hiljentymisen paikkana.
Maaria Märkälä: Värisaarna, 2017
Nykyään uskonto ja hengellisyys saattavat olla monelle vieraita asioita, mutta siitä huolimatta ihminen voi pitää tärkeitä asioita, ihmisiä tai esineitä "pyhinä". Pyhällä on perinteisesti viitattu uskonnolliseen ajatteluun, maallisen ja arkipäiväisen vastakohtaan. Pyhän-käsite voidaan kuitenkin rinnastaa maallisessa ajattelussa erityisen korkealle arvostamiimme asioihin kuten esimerkiksi luontoon, sananvapauteen, ihmisoikeuksiin, meille tärkeisiin ihmisiin tai vaikka kirjoihin.
Kahdentoista taiteilijan matka-alttarit kertovat heidän suhtautumisestaan taiteen tekemiseen, itselle tärkeisiin teemoihin ja tekniikoihin. Kaikkia näyttelyn teoksia yhdistää myös pieni koko. Taiteilijoiden lähtökohta oli selkeä: teoksen voi toteuttaa millä tekniikalla tahansa, mutta sen tulisi mahtua laatikkoon, jonka koko on 10 x 15 x 15 cm. Tämä on pakottanut taiteilijat tiivistämään äärimmilleen omaa taiteellista ilmaisuaan, mutta samalla selkeyttämään omaa suhtautumistaan jokapäiväisen yläpuolelle nouseviin aiheisiin.
Laurentsius
Dancing with Reality
Iso sali ja Kaapon galleria 8.6.–9.9.2018
Laurentsius: Abrstract Speech, 2016
Virolainen nykytaiteilija Laurentsius, oikealta nimeltään Lauri Sillak (s. 1969), vastaa Hyvinkään taidemuseon kesän kansainvälisestä näyttelykokonaisuudesta, joka levittäytyy museon isoon saliin ja Kaapon galleriaan. Näyttelyn nimi, Dancing with Reality, viittaa chileläisen elokuvaohjaaja Alejandro Jodorowskyn elokuvaan The Dance of Reality. Taiteilijan mukaan elokuvalla ja hänen maalaustaiteellaan onkin runsaasti yhtymäkohtia.
1980-luvun lopulla nuori Sillak pohti, tuleeko hänestä ammattiurheilija vai taiteilija. Tuolloin virolainen maalaustaide eli kukoistuskauttaan, ja koska lahjat vetivät urheilun sijaan taiteen tekemisen pariin, oli uravalinta selvä. Hän opiskeli maalausta Viron taideakatemiassa 1990-96 ja opetti siellä itse myöhemmin yhdentoista vuoden ajan. Nyt hän on toiminut seitsemän vuoden ajan täysaikaisena freelance-taiteilijana.
Laurentsius yhdistelee omaperäisellä sivellintekniikalla toteutetuissa maalauksissaan runoutta, draamaa, ironiaa, kitsiä ja käsittelee taiteen alkuperäisyyteen liittyviä kysymyksiä. Hän käyttää suvereenisti erilaisia tyylikeinoja yhdessä ja vertaakin taidettaan itämaiseen ruuanlaittoon: paljon erilaisia, keskenään ristiriitaisiakin, vahvoja mausteita, joista syntyy yllättäviä yhtenäisiä kokonaisuuksia.
Laurentsius: Final Snack, 2005/2018
Laurentsius käyttää usein suurikokoisten maalaustensa taustoina olemassa olevia tapettikuoseja. Tämä juontaa juurensa 1990-luvun Viroon, jossa oli pulaa taiteilijatarvikkeista. Nuorena taideopiskelijana hänellä oli tapana kiertää vanhoissa hylätyissä taloissa, joista löytyi tahriintuneita ja puoliksi irronneita vanhoja tapettipintoja. Ne olivat ilmaisia maalauspohjia ja niissä oli itsessään jo valmiiksi mielenkiintoisia kuvallisia elementtejä ja historian patinaa. Vanhat tapetit ruokkivat enemmän taiteilijan mielikuvitusta kuin puhtaat kankaat ja piirustuspaperit. Muutama vuosi sitten taiteilija löysi uudelleen opiskeluaikojensa metodin ja alkoi uudelleen maalata teoksia tapettipinnoille.
Suurikokoisten maalausten ohella Laurentsius tekee myös pienikokoisia teoksia, joissa koristeelliset kehykset vievät usein suurimman osan huomiosta. 1990-luvun lopulla hän teki yhteistyötä kuvanveistäjä Anne Daniela Saalisten kanssa, jonka absurdin koristeellisiin "megakehyksiin" Sillak maalasi pienenpieniä ruusuja osaksi kokonaisuutta. Hieman myöhemmin Laurentsius alkoi tehdä kehyksiä itse samalla tekniikalla. Hyvinkään taidemuseon näyttelyssä nähdään uusi sarja näitä teoksia.
Hyvinkään taidemuseon ja Tuglas-seuran yhteistyönä toteutettu Dancing with Reality on Laurentsiuksen toinen isompi näyttely Suomessa. Edellinen järjestettiin 18 vuotta sitten Turun taidemuseossa yhdessä kuvanveistäjä Saalisten kanssa. Hyvinkään yksityisnäyttelyssä nähdään suurimmaksi osaksi taiteilijan viiden viimeisimmän vuoden aikana syntynyttä tuotantoa.
Kuuskyt – Nyt
Hyvinkään Taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttely
Iso sali ja Kaapon galleria 21.9.–28.11.2018
Huhtikuussa 2018 tuli kuluneeksi 60 vuotta Hyvinkään Taiteilijaseuran perustamiskokouksesta. Taiteilijaseuran juhlanäyttely esittelee laajasti hyvinkääläistä nykytaidetta. Nykyjäsenten teosten lisäksi esillä on seuran perustajajäsenien taidetta sekä viimeisen kymmenen vuoden aikana edesmenneiden taiteilijaseuralaisten teoksia.
Hyvinkäällä on historiallinen maine taidekaupunkina. Kaupunki on houkutellut taiteen ammattilaisia maalareista kuvanveistäjiin. Taiteilijoiden aseman edistäminen, taiteesta puhuminen ja kulttuuripoliittinen toiminta ovat määrittäneet Hyvinkään Taiteilijaseuran toimintaa sen alkumetreistä lähtien. Tällä hetkellä taiteilijaseuraan kuuluu 58 jäsentä, ja seura ylläpitää muun muassa galleriaa ja taidelainaamoa.
Näyttelyn taiteilijat ovat Katja Antonoff, Eija Degerstedt, Marja Eerola, Tapani Eneberg, Riitta Förström, Joel Gripenberg, Tuula Honkanen-Laine, Armas Hursti, Ahti Isomäki, Hannu Kauppi, Rauni Koivisto, Pirkko Kolehmainen, Olavi Lakanen, Salla Lehtinen, Hannu Lindholm, Merja Lähteenaho, Juha Länsiluoto, Maarit Malin-Pötry, Helvi Mustonen, Reijo Puranen, Yrjö Raaska, Anna Rauhala, Terho Sakki, Arvo Seppänen, Anneli Sipiläinen, Olavi Suomela, Hannu Tampio, Anniina Vainionpää, Tiina Valkeapää, Eino Vesalainen, Ismo Virtanen, Pekka Walliander.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Hyvinkään Taiteilijaseuran kanssa ja sen on kuratoinut kuvataiteilija Katariina Salmijärvi.
Hiljaisuuden manifesti
Iso sali 14.12.2018–24.2.2019
Ulla Karttunen, Jukka Korkeila, Anni Löppönen, Ville Löppönen ja Henry Wuorila-Stenberg
Ulla Karttunen: Donna Criminale
Hiljaisuuden manifesti kokoaa yhteen viisi kuvataiteilijaa, joille hiljaisuus on keskeinen asia taiteen tekemisessä. Hiljaisuus yhdistetään hyvin usein puhumattomuuteen ja äänettömyyteen. Näyttelyn taiteilijoille hiljaisuus ei tarkoita pelkästään hiljentymistä, vaan se on osa työskentelytapaa, joka tarjoaa mahdollisuuden päästä sisäisten kuvien ja kokemusten äärelle, yhteyden näkemiseen, kuuntelemiseen ja läsnäoloon.
Näyttelyssä on esillä maalauksia, valokuvia ja installaatioita, jotka lomittuvat taidemuseon ison näyttelysalin lattialle, seinille ja kattoon, saman teeman ympärille.
Ulla Karttunen (s. 1956) työskentelee digitaalisesti ja manuaalisesti käsiteltyjen kuvien sekä installaatioiden parissa. Hän käyttää materiaaleinaan usein arkipäiväisiä aineksia, kuten median julkaisemia aineistoja tai vessapaperia. Karttusen tuotannosta näyttelyssä nähdään muun muassa Firenzessä, Leipzigissä, Weimarissa ja Roomassa kiertänyt sekä palkittu vessapaperi-installaatio Donna Criminale.
Jukka Korkeila (s. 1968) täyttää ison salin päätyseinän uudella, tilaan suunnitellulla, suurikokoisella Älkää peljätkö -installaatiollaan. Korkeila on tunnettu seinänkokoisista teoksistaan, joissa yhdistyvät populaarikulttuurin kuvasto, graffitinomainen teksti, vahvat väripinnat ja toisto.
Anni Löppönen (s. 1981) on valokuvataiteilija, jonka teoksissa lapsi ja leikin tuomat roolit nousevat esiin. Hänelle näyttelyn teema, hiljaisuus, tapahtuu lasten leikin muovaamassa muotokuvassa ja tilassa.
Ville Löppöselle (s. 1980) maalaaminen on rukousta. Hän käyttää teoksissaan itäisen kristillisen ikoniperinteen ja läntisen roomalaiskatolisen taiteen kuvastoa. Löppösen mukaan teosten on synnyttävä hiljentymisestä, vuoropuhelusta, odottamisesta ja kuuntelusta.
Henry Wuorila-Stenbergille (s. 1949) maalaaminen olemista mysteerin äärellä. Hänellä hiljaisuus merkitsee omaan työskentelyyn liittyvää väliaikaista, ei pysyvää, tilaa. Taiteilijan mukaan kyseessä on mysteeri, joka avautuu ja sulkeutuu.
Tapio Haili
Grafiikkaa ja maalauksia
Kaapon galleria 14.12.2018–24.2.2019
Tapio Haili: Vaiveron myllytila, Hyvinkää, 1974, puupiirros
Taidegraafikko ja -maalari Tapio Hailin (1927–1986) ura oli varsin tuottelias. Hyvinkään taidemuseon Kaapon galleriassa esitellään taiteilijan tuotannosta nelisenkymmentä teosta 1940-luvulta 1980-luvulle. Värikylläiset luontokuvat, taidokkaat Hyvinkää-aiheet ja tunnelmalliset matkakuvat ovat näyttelyn pääosassa.
Tapio Hailin taide on monelle hyvinkääläiselle tuttua ja muistoja herättävää. Taiteilijan kotikulmat Kautonkadulla, Siltakadun ympäristö, maisemat Kytäjältä tai kuvat Hyvinkään uudesta kirkosta ovat monelle tuttuja. Vaikka Hyvinkää-tietoutta ei olisi, kiinnittyvät Hailin kaupunkikuvat aiheistoon, jolla on pitkät perinteet länsimaisessa kuvakulttuurissa.
Luonto tarjosi taiteilijalle ehtymättömän inspiraation lähteen. Erityisesti Lappi herää eloon Hailin grafiikantöissä ja maalauksissa. Myös Suomenlahden saaret rantoineen olivat hänelle rakkaita kuvausaiheita.
Tapio Haili matkusti ulkomailla 1950-luvulta lähtien ja hänen taidettaan esiteltiin myös kansainvälisesti muun muassa Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Neuvostoliitossa ja Kiinassa. Näyttelyssä on esillä matkakuvien kokonaisuus, joiden kautta aistii muun muassa Italian ja Espanjan tunnelmia.
Taidetta Haili opiskeli ensin työväenopiston taidekerhossa, vuosina 1949–1950 Vapaassa Taidekoulussa ja Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1950–1954. Professori Aukusti Tuhkan (1895–1973) johdolla Tapio Haili opiskeli taidegrafiikkaa kahdeksan vuotta 1954–1962. Hailin teoksia oli ensimmäisen kerran julkisesti esillä Helsingissä vuonna 1952.
Tapio Hailin merkitys Hyvinkään taide-elämälle on kiistaton. Hän oli yksi paikallisen taiteilijaseuran perustajajäsenistä, toimi opettajana Hyvinkään Taidekoulussa ja myöhemmin koulun rehtorina. Haililla itsellään oli vuosikymmenten aikana satoja oppilaita, ja hän siirsi taidegrafiikan oppeja pyyteettömästi eteenpäin.
Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat peräisin Hyvinkään taidemuseon kokoelmasta ja yksityiskokoelmista. Hyvinkään taidemuseo etsi alkuvuodesta yksityisomistuksessa olevia Hailin maalauksia ja grafiikkaa. Teostiedustelu tuotti mittavan määrän, lähes 200 yhteydenottoa. Teoksia löytyy yksityiskodeista eniten Hyvinkään alueelta, mutta haku tuotti yhteydenottoja aina Rovaniemeltä ja Joensuusta asti.
KOKOELMAT ESILLÄ:
2.1.–31.12.2018
Yrjö Saarisen maalauksia ja piirustuksia Sonckin kokoelmasta
Helene Schjerfbeck -huone
Kokoelmanäyttelyt ovat suljettuina aina näyttelyn vaihtojen aikana.