14.1.–27.2.2011
DOKULAMPPU JA MUITA TARINOITA
Taidemuseon uushankintoja ja lahjoituksia 2000–2010
14.1.–27.2.2011
SÄRKYNYT – SALLA LEHTINEN
Tekstiili-installaatioita.
KAAPON GALLERIA
1.3.–31.5.2011
MUSEO SULJETTU REMONTIN VUOKSI
10.6.–28.8.2011
TAJU 2011 – Puun taju
Hyvinkään taidemuseon ja Hyvinkään Taiteilijaseuran jo perinteeksi muodostunut yhteinen nykytaiteen kesänäyttely. Näyttelyn teemana on tällä kertaa puu, puun mytologia ja merkitys ihmiselle. Puun taju leviää laajalti koko kaupunkiin ja kaupunkitiloihin. Tapahtumaan osallistuvia taiteilijoita on yhteensä noin 70.
16.9.–6.11.2011
HANNU LINDHOLM – PALUU ALKUUN
Nelisenkymmentä vuotta Hyvinkäällä vaikuttaneen taidemaalari Hannu Lindholmin osittain retrospektiivinen näyttely. Näyttelyssä Lindholm palaa häntä jo aivan hänen uransa alussa, 1970-luvun alkuvuosina kiehtoneeseen maisema-aiheeseen. Maisemamaalaus nousee 2000-luvulla uudestaan hänelle keskeiseksi ilmaisumuodoksi. Maisemissaan hän tutkii usein aikaa, vuodenaikojen tuomaa muutosta ja toisaalta myös paikan muuttumattomuutta.
16.9.–6.11.2011
IBRAHIM MIRANDA
Kuubalaisen nykytaiteilijan näyttely Suomessa. Kuubalainen Ibrahim Miranda (s. 1969) on yksi tunnetuimpia taiteilijoita omassa maassaan. Mirandan teosten lähtökohtana on usein Kuuban kartta, jonka päälle hän lisää historiasta, raamatusta ja eläin- ja kasvimaailmasta tuttuja kuvia sekä kuubalaisesta kulttuurista lainattuja esineitä mm. tupakan lehtiä ja soittimia. Kuvien lisäämisessä karttoihin hän käyttää useita eri tekniikoita mm. puupiirrosta, silkkipainoa, maalausta ja piirtämistä tai kaikkia näitä yhdessä.
Näyttelyssä tulee olemaan esillä noin 24 sekatekniikalla tehtyä teosta. Ibrahim Mirandan muita teoksia on esillä Jyväskylän Grafiikkakeskuksen Galleria
Harmoniassa 15.12.2011–8.1.2012.
AULA JA LOOSSI
28.10.–4.12.2011
OUTMARK
Outi Heiskasen ja Markus Jäntin piirustuksia ja maalauksia. Outi Heiskanen toimii nuoren hyvinkääläisen taiteilijan, Hyvinkään Lasten ja nuorten kuvataidekoulun kasvatin Markus Jäntin oppimestarina kolmatta vuotta. Näyttely esittelee heidän yhteistyöstään syntyneitä teoksia. Jäntin ja Heiskasen oppilas-mestarisuhde jatkaa Outi Heiskasen oman mestarinsa, viime vuoden syyskuussa edesmenneen Pentti Kaskipuron kanssa aloittamaa perinnettä.
KAAPON GALLERIA
18.11.2011–8.1.2012
RAUHA, RAUHATTOMUUS
QUIET AND DISQUIET
Kuuden taiteilijan yhteisnäyttely: Anna-Kaisa Ant-Wuorinen, William Dennisuk, Eeva-Liisa Isomaa,
Jaakko Pakkala, Aarno Salosmaa (postuumisti) ja Sofia Wilkman.
Rauha ja rauhattomuus ovat elämässä vastapooleja, heiluriliikkeen kaksi ääripäätä jota ihminen tavoittelee tai yrittää välttää. Se on ulkoista liikettä ja sisäistä mielentilaa, politiikkaa, ekologiaa ja zeniä. Näyttely kutsuu katsojaa miettimään taiteen ja elämän ulottuvuuksia ja merkityksiä.
KOKOELMAT ESILLÄ
1.1.–27.2. ja 15.9.–31.12.
Yrjö Saarisen maalauksia ja piirustuksia mm. Sonckin kokoelmasta.
1.1.–27.2. ja 15.9.–31.12.
Helene Schjerfbeck -huone
15.9.–16.10. ja 15.12.–31.12.
Kaapo Wirtasen teoksia ja Flora Laurellin kokoelma