H Y V I N K Ä Ä N T A I D E M U S E O

RytmiTaju-tapahtumat

RytmiTaju 2017 -tapahtumat tuovat Hyvinkäälle Valamon munkin, Rosa Meriläisen sekä Metsäliitto Mäntän konttorin

Hyvinkään Taiteilijaseuran ja Hyvinkään taidemuseon yhteistyössä järjestämä RytmiTaju 2017 -näyttely tarjoaa kesän aikana mielenkiintoisen kuvataidekattauksen lisäksi runsaasti oheisohjelmaa. Hyvinkään taidemuseossa, Promenadigalleriassa ja rautatieaseman Taideasemalla esillä olevan näyttelykokonaisuuden ja 44 nykytaiteilijan lisäksi RytmiTajun yhteydessä nautitaan kymmenestä tapahtumapäivästä, joiden teemat liikkuvat taiteen ja uskonnon suhteista sukupuolirooleihin ja taiteen asemaan osana kaupunkitilaa.

Tapahtuma avajaisissa 15.6. matkataan taidemuseolta Promenadigalleriaan Hakasirkuksen johdolla sirkuskulkueena, johon avajaisvieraat voivat osallistua. Kesän aikana yleisö voi vierailla näyttelyissä muun muassa Rosa Meriläisen ja Saara Särmän sekä tapahtuman kuraattoreiden johdattamana. Punkrock-musiikkia saadaan kuunnella kesäkuun lopun Open Mic -illassa ravintola Craftersissa, johon saapuvat vieraiksi Yhteiskunnan Mutantit ja Metsäliitto Mäntän konttori.

Heinä- ja elokuun tapahtumissa kuvataide yhdistyy runouteen, musiikkiin, filosofiaan, uskontoon ja tanssiin. Näyttelyn päättäjäistanssiaisia vietetään 3.9. taidemuseolla Hyvinkään Salonkiorkesterin sävelien tahdissa.

RymiTaju 2017 -näyttely on avoinna Hyvinkään taidemuseossa, Promenadigalleriassa ja rautatieasemalla 16.6.-3.9.2017.

RytmiTaju 2017 -oheistapahtumat

Ke 21.6. TAITEEN JA SUKUPUOLEN RYTMIT
klo 14.00 Hyvinkään taidemuseo, Taideasema, Promenadigalleria

Taiteen ja sukupuolen teemapäivänä tutustutaan näyttelyyn sukupuoliroolien näkökulmasta. Tapahtuma alkaa Hyvinkään taidemuseolta ja jatkuu Taideasemalla ja Promenadigalleriassa.

14.00 Hyvinkään taidemuseo, kirjailija ja poliitikko Rosa Meriläinen sekä tutkija, taiteilija ja feministi Saara Särmä tutustuttavat näyttelyyn sukupuoliroolien näkökulmasta.
15.30 Näyttelykierros jatkuu Promenadigalleriassa
klo 16.00 Performanssi, Tärähtäneet ämmät, Promenadigalleria
klo 18.30 Kabareemusiikkiesitys Kitkerät Neitsyet, kaupungintalon aula


To 22.6. KURAATTORIKIERROS

klo 14.00 Hyvinkään taidemuseo ja Promenadigalleria
Rytmitajun kuraattori, kuvataiteilija Krister Gråhn opastaa RytmiTaju-näyttelyn.


To 29.6. TAIDE KAUPUNKITILASSA -PANEELIKESKUSTELU

klo 16.30 Robert's Coffee, kauppakeskus Willa

Paneelikeskustelua katutaiteesta ja katutilan tarkastelua kuvataiteen näkökulmasta. Paneelikeskustelu on osa ArtsEqual-hanketta. Panelisteina mm. tutkija Heli Ansio, kuvataiteilija Sara Kärpänen ja kuvataiteilija Jani Leinonen. Moderaattorina toimii kuvataiteilija Maija Helasvuo.


To 29.6. OPEN MIC -ILTA

Ravintola Crafters, Hämeenkatu 13

20.00–21.00 Kaikille avoin Open mic -ilta ravintola Craftersissa.
21.00 Punkvaikutteinen rockyhtye Yhteiskunnan Mutantit
22.00 Illan pääesiintyjä, punkyhtye Metsäliitto Mäntän konttori


La 1.7. RUNORYTMI -RUNOTAPAHTUMAPÄIVÄ

klo 14.00 Hyvinkään taidemuseo
klo 15.30 Promenadigalleria

Runopäivän aloittaa tutkija ja kääntäjä Anneli Heliö, joka lausuu suomentamiaan Anna Ahmatovan runoja ja kertoo runoilijan elämästä ja taiteesta. Runotapahtumassa pääset myös tutustumaan RytmiTaju-näyttelyyn sen teoksista syntyneiden runojen avulla Johanna Venhon ja muiden runoilijoiden opastuksella. Näyttelykierroksen jälkeen tutustutaan Pia Hounin ja työryhmän runovideoihin.

14.00–15.00 Runoilija ja kirjailija Johanna Venho tulkitsee RytmiTaju -näyttelyä runouden keinoin yhdessä Harri Hertellin, Tiina Lehikoisen ja Sirpa Kyyrösen kanssa.
15.30–16.30 Tapahtuma jatkuu Promenadigalleriassa Johanna Venhon johdolla. Näyttelyä hänen kanssaan tulkitsemassa runoilijat Raisa Jäntti, Karri Kokko ja Jani Nieminen.
16.30-17.00 Runovideot. Pia Houni ja työryhmä.


La 5.8. MUSIIKKI NÄYTTELYSSÄ

klo 12.00 Hyvinkään taidemuseo

Hyvinkään taidemuseo täyttyy musiikista taiteen ja musiikin teemapäivänä. Mikko Perkoilan soitinrakennuspajassa opitaan tekemään helppoja soittimia luonnon- ja uusiomateriaaleista. Musiikkiesityksiä Katri O:lta, PapaS-Roll-Skiffle-ryhmältä, Ike V Spesiaalilta ja Mikko Perkoilalta.

12.00–14.00 Mikko Perkoilan soitinrakennuspaja
14.00–18.00 Musiikkiesityksiä: Katri O., PapaS-Roll-Skiffle-ryhmä, Ike V Spesiaali ja Mikko Perkoila.


Ti 8.8. AJATUSRINKI – TAITEEN JA FILOSOFIAN VUOROPUHELUA

klo 14.00 Hyvinkään taidemuseo

 

 

Taiteen ja filosofian teemapäivänä tutustutaan näyttelyyn Elise Liikalan vetämän Ajatusrinki-työpajan avulla. Tule mukaan sukeltamaan Erren teokseen ja kokemaan se useammalla kuin yhdellä aistilla, pysähtymään ihmetyksen äärelle ja jakamaan ajatuksiasi muiden kanssa.

Ajatusrinki tarjoaa syvällisiä keskusteluja, läsnäoloa, vuorovaikutusta ja rentoutumista. Lisätietoja http://www.ajatusrinki.fi.

14.00–15.30 Elise Liikalan Ajatusrinki -työpaja


Su 20.8. TANSSI LIIKKUU RYTMISSÄ – TANSSIESITYS JA KURAATTORIKIERROS

Hyvinkään taidemuseo

klo 14.00 Tanssitaiteilija Hanna Korhosen tanssiesitys, jonka valo- äänisuunnittelusta vastaa teatteritaiteen maisteri Sami Silen.
klo 14.30 Näyttelyn esittelee RytmiTajun kuraattori, teatteritaiteen tohtori ja kirjailija Pia Houni. Näyttelyn esittely jatkuu Taideasemalla ja Promenadigalleriassa.


Su 27.8. USKONTO JA TAIDE KOHTAAVAT

klo 15.00 Hyvinkään taidemuseo

15.00 Valamon luostarin munkki Isä Simeon opastaa RytmiTaju-näyttelyn
16.00 Kirkkoteatteriohjaaja Jouni Laine esittää Pyhimysmonologin, Christoforos, Teatteri Beta, Hyvinkään seurakunta


Su 3.9. NÄYTTELYN PÄÄTTÄJÄISET

klo 15.00 Hyvinkään taidemuseo

15.00 RytmiTaju 2017 -näyttelyn soitannolliset päättäjäiset Hyvinkään taidemuseossa Hyvinkään Salonkiorkesterista muodostetun muusikkoryhmän kanssa.

Päivitetty 12.9.2019