Kuvataiteen muotoiluopetus 2019-2020
Muotoilu tutuksi KU13 - kurssi
Muotoilu tutuksi -kurssin ideana ja sisältönä on yhdistää taiteellisen suunnittelun, designin ja teknologian yhteistyö vierailemalla kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävissä muotoilualan yrityksissä, messuilla ja oppilaitoksissa. Lisäksi kurssilla tehdään muotoiluun ja suunnitteluun liittyviä tehtäviä. Muotoilu tutuksi -kurssi teki Syyskuussa opintovierailun kiinnostaville muotoilun ja sisustusarkkitehtuurin Habitare -messuille Helsinkiin. Messuohjelmassa kuultiin mielenkiintoisia luentoja mm. valon näkemisestä ja kokemisesta, tutustuttiin muotoilualan oppilaitosten opiskelijoiden prototyyppeihin ja esine- ja sisustusarkkitehtuurin uusimpiin virtauksiin. Ryhmä osallistui Lokakuussa myös Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Koe Kampus -tapahtumaan. Korkeakoulun tiloihin tutustumisen lisäksi kuultiin vinkkejä ja ohjeita haku- ja valintakoemenettelystä alalle.


