Yksinyrittäjien koronatukea myönnettiin 16.3.2020 – 31.8.2020 välillä yksinyrittäjän toiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin yksinyrittäjän toiminnan vakauttamiseksi.

HYVINKÄÄN KAUPUNKI
TIEDOTTAA 12.11.2020

    

Lähes 400 yksinyrittäjää sai koronatukea Hyvinkäällä

Osana Suomen hallituksen koronavaikutusten tukia on tänä vuonna myönnetty yksinyrittäjille tukia tilanteissa, joissa he ovat joutuneet koronapandemian takia taloudellisiin vaikeuksiin. Tukia on kuulunut hakea yrityksen kotikunnasta ja Hyvinkään kaupunki on tehnyt yhteensä 384 myönteistä päätöstä koronatukien jakamisesta yksinyrittäjille. Avustus oli kaikille saajille 2 000 euron kertakorvaus, eli tukea myönnettiin Hyvinkäällä yhteensä 768 000 euroa.

- Saimme yhteensä 485 hakemusta, joista suurin osa hyväksyttiin. Niiden yksinyrittäjien osalta, jolloin hakemusta ei hyväksytty, perusteina oli muun muassa se, että tuen saamiseksi vaadittu 30 % lasku liiketoiminnassa ei ollut toteutunut tai yrittäjällä ei ollut eläkevakuutusta tai riittävää liikevaihtoa, jotta voitiin todeta henkilön toimivan päätoimisena yrittäjänä, taustoittaa Hyvinkään kaupungin liiketoimintajohtaja Annukka Lehtonen.

Muina syinä hakemusten hylkäämiselle oli, että yrittäjällä oli palkattua työvoimaa, yritys oli niin uusi, ettei liikevaihdon alenemaa voitu todentaa tai yrittäjällä oli verovelkaa eikä sen maksamisesta ollut suunnitelmaa.

Enemmistö hakijoista edusti seuraavia ammattikuntia: kauneudenhoitoalan yrittäjiä (kampaaja, parturi, kasvo-, jalka- tai kynsihoitaja), hieronta ja liikunta-ala, kodinhoito ja remontointi, ravintola-ala ja esittävä taiteilija/freelancer, asiantuntijatehtävät ja liikenneala.


Yksinyrittäjiltä kysytään palautetta tukiprosessista

Hyvinkäällä yksinyrittäjien koronavaikutusten tuen hakeminen toteutettiin sähköisellä lomakkeella, joka tehtiin omana työnä.

- Yksinyrittäjien haku avautui Hyvinkäällä 16.4.2020, ensimmäisten kuntien joukossa lähialueella. Olemme toteuttamassa myös kyselyn tukea hakeneille, jossa kartoitetaan mielipiteitä yksinyrittäjän tuesta ja siitä, miten helpoksi tuen hakeminen koettiin. Kyselyllä selvitetään myös toiveita, miten kaupunki voi auttaa yksinyrittäjien toimintaedellytyksissä jatkossa, sanoo Lehtonen.

- Korona ei ole kohdellut yksinyrittäjiä tasapuolisesti, siinä missä osalla liikevaihto tippui, on myös niitä, joiden liikevaihto kasvoi koronan aikana. Näin esimerkiksi ne take-away -ravintolat ja kauneudenhoitoalan yrittäjät, jotka pystyivät jatkamaan toimintaansa normaalisti, uudistivat liiketoimintamalleja ja lisäsivät markkinointia, sanoo elinkeinopäällikkö Jyrki Käki.

Yksinyrittäjien koronatukea myönnettiin 16.3.2020 – 31.8.2020 välillä yksinyrittäjän toiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin yksinyrittäjän toiminnan vakauttamiseksi. Avustusta oli mahdollista hakea 30.9.2020 asti.

Lisätietoja:
Annukka Lehtonen, liiketoimintajohtaja, p. 050 592 2768
Jyrki käki, elinkeinopäällikkö, p. 040 330 6014

Päivitetty 13.11.2020