Koronarajoituksia puretaan Hyvinkäällä: Kirjasto, museot, koulut, nuorisotilat aukeavat vähitellen

Keusoten ja Aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaisesti koronarajoituksia ryhdytään purkamaan Hyvinkäällä. Muutokset koskevat ensi vaiheessa ajanjaksoa 3.-16.5.2021. Ohjeita ja rajoitusten purkua täsmennetään toukokuun aikana.

Museot, kirjastot ja nuorisotilat avataan 3.5.2021 alkaen

Museot, kirjastot ja nuorisotilat avataan toukokuun ensimmäisen viikon aikana yksittäisten toimipisteiden määrittämien aikataulujen mukaan. Museoiden ja kirjastojen kävijöitä pyydetään museoon tai kirjastoon tullessaan ilmoittamaan saapumisaika ja yhteystiedot, jotta tarvittaessa korona-altistuneet voidaan tavoittaa, mikäli ilmenee, että jollain kävijällä on ollut koronatartunta. Kävijöiltä edellytetään myös kasvomaskien käyttöä.

Myös nuorisotiloja avataan samalla aikataululla, nuorisotiloissa on vahva maskisuositus ja kokoontuvien henkilöiden määrää rajoitetaan. Koronaturvallisuuteen liittyviä ohjeita ja lisätietoja on saatavilla nuorisopalveluiden nettisivuilta.

Hyvinkäällä kaikki yläkoululaiset ja lukiolaiset palaavat lähiopetukseen 3.5.2021 alkaen

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä on 27.4.2021 päättänyt yläkoulujen osittaissulun purkamisesta ja kaikkien yläkoululaisten palaamisesta lähiopetukseen maanantaista 3.5.2021 alkaen. Myös lukio-opiskelijat palaavat lähiopintoihin.

Tapahtuma-alaan sekä liikunta- ja harrastustoimintaan liittyvien rajoitusten purun osalta tiedotetaan viimeistään 3.5.2021.

lähettääks kylille mainos
Hyvinkään kaupunginmuseo avaa näyttelyn Lähetääks kylille - nuoruus ja kapina 1950-2020 keskiviikkona 5.5.2021. Kävijöistä pidetään kirjaa, jotta mahdolliset korona-altistumiset voidaan tarvittaessa jäljittää. Kävijöiden edellytetään käyttävän kasvomaskeja ja noudattamaan turvallisuusohjeita. Kuva: Hyvinkään kaupunginmuseo

nuorisotilat sisältä
Nuorisotiloissa on vahva maskisuositus ja kokoontuvien henkilöiden määrää rajoitetaan. Kuvassa Nuortentila Spotti (kauppakeskus Willassa) Kuva: Hyvinkään kaupunki

Päivitetty 29.4.2021