HYVINKÄÄN KAUPUNKI TIEDOTTAA
PUHEREFERAATTI 27.8.2020
Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattilan puhereferaatti
RedCarpet -gaalassa torstaina 27.8.2020 klo 19:15

 

Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattila:

Red Carpet-festivaali on yhdistelmä hyvää ideaa, huippuosaamista ja yhteistyötä

Hyvinkäällä järjestettävä Red Carpet-festivaali kokoaa tänä vuonna neljättä kertaa yleisöä suomalaisen elokuvan, elokuvantekijöiden tapaamisten, tapahtumien sekä mielenkiintoisten keskustelujen ja kohtaamisten äärelle. Festivaalin gaalaillassa Hotel Sveitsissä torstaina Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattila kiitti festivaalin taiteellista johtaja Antti Luusuaniemeä sekä Hyvinkään sivistystoimen johtaja Pentti Halosta festivaalin kehittämisestä.

- Sekä Luusuaniemi että Halonen ovat hallinneet oman perustekemisensä, mutta eivät ole siihen tyytyneet, vaan he ovat hypänneet oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, luoden jotain uutta. Kuten muissakin isoissa hankkeissa, tarvitaan idea, oikea aika ja paikka, alan huippuosaamista, yhteistyökykyisiä ihmisiä ja organisaatioita, innostusta ja tahtoa sekä myös onnea, Mattila arvioi.

Tänä vuonna koronavirustilanne on jossain määrin rajannut festivaalin ohjelmatarjontaa, mutta siitä huolimatta festivaalin tarjonta on varsin runsas.

- Red Carpetin vahvuutta osoittaa se, että näin koronavuonnakin on tapahtumaan saatu monipuolinen kattaus elokuvia ja oheistapahtumia. Uskon, että tulevina vuosina saadaan taas Villatehtaan alueen konsertitkin mukaan ja Antti voi vuonna 2037 pitäessään Red Carpetin 20-vuotisjuhlapuhetta muistella sitä, kuinka vuoden 2020 tapahtuma jäi mieleen poikkeuksellisena vuotena, jolloin kulttuuri- ja tapahtuma-ala joutui uskomattomaan paineeseen.

- Haluan silti muistuttaa teitä siitä, että me haluamme maailmantilanteesta riippumatta eläytyä tarinoihin, musiikkiin ja visuaalisiin kokemuksiin. Red Carpet vastaa omalta osaltaan tähän kysyntään – tänä vuonna poikkeusjärjestelyin, mutta tarjoten jälkeen kerran mieleenpainuvia hetkiä.

Hyvinkään kaupunki on Red Carpet-festivaalin monivuotinen kumppani. Tänä vuonna festivaali tarjoaa ohjelmaa 27.-30.8.2020. www.redcarpet.fi Kuva: Erika Luoto

Kuva: Erika Luoto

Hyvinkään kaupunki on Red Carpet-festivaalin monivuotinen kumppani. Tänä vuonna festivaali tarjoaa ohjelmaa 27.-30.8.2020. www.redcarpet.fi.

Päivitetty 27.8.2020