Hyvinkään osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä valittavana reilut 30 kohdetta

Hyvinkään kaupungin ensimmäinen koko kaupunkia koskeva osallistuva budjetointi keräsi yhteensä yli sata ideaa tammi-helmikuussa toteutetun ideointivaiheen aikana. Kaupunki on julkaissut äänestykseen edenneet ehdotukset verkkosivuillaan.

Tänä keväänä myöskään osallistuvan budjetoinnin valmistelussa ei ole vältytty koronavirustilanteen vaikutuksilta. Maaliskuun puoleen väliin suunniteltu kuntalaisraati peruttiin, ja osa ehdotuksista on jouduttu jättämään äänestyksen ulkopuolelle koronatilannetta koskevien rajoitusten vuoksi.

- Jouduimme tekemään kompromisseja tässä tilanteessa. Nettiäänestys on kuitenkin päästy aloittamaan aikataulussa ja äänestyksessä on mukana yli 30 toteuttamiskelpoista ehdotusta. Mukana on ideoita, jotka koskevat liikuntaa ja hyvinvointia, alueiden viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä sekä kulttuuria ja taidetta. Ehdotuksia kertyi laaja kirjo ja äänestyksessä on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja, kertoo kaupungin kehittämispäällikkö Tiia Viljanen.

Äänestysaikaa on kaksi viikkoa ja äänestys toteutetaan 30.3.-13.4.2020 välisenä aikana. Hyvinkään kaupungin osallistuvan budjetoinnin määräraha on tänä vuonna 20.000 euroa ja kukin äänestäjä voi valita mieleisiään kohteita äänestettäviksi tällä summalla. Äänestystulokset pyritään julkaisemaan mahdollisimman pian pääsiäisen jälkeen, kuitenkin viimeistään huhtikuun loppuun mennessä.

Kaikille kuntalaisille avoimen osallistuvan budjetoinnin lisäksi toimintatapaa kokeiltiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Hyvinkään peruskouluissa. Moni koulu ehti toteuttaa äänestykset juuri ennen poikkeusolojen käynnistymistä ja ennen oppilaiden siirtymistä etäopetukseen.

- Se, miten tämä poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa osallistuvan budjetoinnin toteuttamismahdollisuuksiin kouluilla, selviää varmaankin vasta syksymmällä. Onneksi tosin lapset ja nuoret ovat tainneet tehdä ennen kaikkea sellaisia hankintaehdotuksia, joista riittää iloa myös tuleville vuosille, toteaa Viljanen.

Lisätietoja: Tiia Viljanen, kehittämispäällikkö, p. 040 631 1457
www.hyvinkaa.fi/osbu

Päivitetty 1.4.2020