Vanhustenviikko sai ikäihmiset liikkeelle

-Nykyään ihmiset elävät paljon vanhemmiksi kuin ennen. 65-85-vuotias on vasta vanhahko, ei vanha, totesi psykologi Pirkko Lahti puheessaan vanhustenviikon avajaisjuhlassa ja sai yleisön nauramaan.

Hyvinkään kaupungintalon aula olikin ääriään myöten täynnä sekä vanhoja että vanhahkoja ikäihmisiä. Hyvinkään viidestä satavuotiaasta paikalle olivat saapuneet Elvi Kuparinen ja Hulda Honkanen, jotka saivat kaupungilta lahjaksi lämpimät villahuivit sekä kukkaset.

Noin 180 henkeä kerännyt juhla alkoi kakkukahveilla ja kaupunginjohtaja Jyrki Mattilan tervehdyssanoilla. Mattila kannusti puheessaan katsomaan asioita myönteiseltä kannalta ja toivoi, että vanhustenviikon ohjelmatarjonnasta löytyisi jokaiselle jotakin kiinnostavaa mihin tarttua.

Palvelubussi vie Seniorimessuille

Vanhustenviikolla ikäihmisille suunnattuihin palveluihin sekä harrastusmahdollisuuksiin pääsee tutustumaan torstaina 5.10. pidettävillä Seniorimessuilla. Martinhallissa pidettävillä messuilla on paikallisten yhdistysten, seurakunnan, julkisten palvelujen ja yritysten esittelypisteitä sekä lava-ohjelmaa.

Messuilla palkitaan vuoden vanhusteko ja esillä on Hyvinkään kuvataidekoulun Ikäpolvet yhdessä -piirustuskilpailun sadosta koottu näyttely. Seniorimessut ovat avoinna klo 10-14. Paikanpäälle pääsee kätevästi palvelubussilla. Messuille on vapaa pääsy. Hallilla on kahvio avoinna ja pihalla partiolaisten soppatykki.

Vanhustenviikko päättyy sunnuntaina 8.10. vanhusten kirkkopyhään Hyvinkään kirkossa klo 10. Messun jälkeen seurakuntakeskuksessa järjestetään ohjelmalliset kirkkokahvit.

Vanhusten viikon juhla täytti Hyvinkään kaupungintalon aulan.

Vanhustenviikon avajaisjuhla täytti Hyvinkään kaupungintalon aulan sunnuntaina 1.10.

Päivitetty 2.10.2017 Tulosta

 Linkki kaupungin etusivulle

LANGUAGE 
In English
По-русски

  

Lähetä e-kortti

 

 

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI
PL 46 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
sosiaalijaterveys@hyvinkaa.fi
Avoinna:
ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-15
   
Kartta Villatehtaan alueesta
  
Kaupungin sähköpostiosoitteet:

etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi

  

PALAUTE

Lähetä palautetta

Puhelinvaihde 019 459 11*

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:
OVT-tunnus   003701258660
verkkolaskuosoite 003701258660
operaattori OpusCapita Group Oy
(välittäjän tunnus 003710948874)
Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0
  

SEURAA MEITÄ SOMESSA