Terveystalo Järvenpää mukaan valinnanvapauskokeiluun

Järvenpään Terveystalon toimipisteeseen avataan 1000 uutta paikkaa valittavaksi Keski-Uudenmaan hoitaja- ja lääkärivastaanottopalveluiden valinnanvapauskokeilussa 26.1. alkaen.

Asiakkaiden kiinnostus valinnanvapauskokeiluun osallistumiseen Järvenpäässä on ollut erityisen suurta paikkakunnalla valittavissa oleviin paikkoihin verrattuna. Tällä hetkellä valittavissa olevia toimipaikkoja on Hyvinkäällä, Nurmijärvellä ja Mäntsälässä. Kuntalaiset voivat valita kokeilussa yli kuntarajojen. Valintoja on tehty kokeilussa yhteensä noin 5300.

Palveluntuottajia tulee Järvenpäähän kevään mittaan muitakin. Mehiläinen on ilmoittanut avaavansa uuden toimipisteen Järvenpäähän alkuvuonna 2018 ja hakevansa mukaan valinnanvapauskokeiluun.

Kokeilun muut osa-alueet etenevät

Keski-Uudellamaalla ensimmäisenä Suomessa tammikuun alussa alkanut suun terveydenhuollon kokeilu on herättänyt kuntalaisissa kiinnostusta, mutta palveluntuottajia odotetaan edelleen useille alueen paikkakunnille.

Henkilökohtaisen budjetin kokeilu on edennyt asiakkaiden hankintavaiheeseen. Palveluntuottajien haku kaikkiin kokeilun osa-alueisiin on auki koko kokeilun ajan.

Usein kysytyt kysymykset ja niihin vastaukset sekä muut lisätiedot löytyvät osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/valinnanvapaus.

Päivitetty 18.1.2018 Tulosta

 
 

Yhteystiedot

Keski-Uudenmaan sote
Kankurinkatu 4 - 6, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@kuudensote.fi

 
Verkko-osoite ja tunnus:

OVT tunnus: 003728449694
Operaattorin (CGI) välittäjätunnus: 003703575029
Operaattori CGI Suomi Oy
Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 

 
Valtakunnallinen soteuudistus

Faktalehdet

http://alueuudistus.fi/faktalehdet