Ehdot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KESÄTYÖSETELIN MYÖNTÄMISEN EHDOT, Tietoa sekä nuorelle että työnantajalle

  • Työnantaja on yritys, yhdistys tai säätiö (ei yksityistalous, kunta tai valtio).
  • Työpaikan tulee sijaita Suomessa.
  • Työsuhteen tulee kestää vähintään kaksi viikkoa, työaika vähintään 20 tuntia viikossa (tukea voi saada osa-aikaiseen, kokoaikaiseen, määräaikaiseen sekä vakituiseen työsuhteeseen) kun työsuhde alkaa 1.4.-31.8.2018 välisenä aikana.
  • Tukea maksetaan enintään kahden (2) kuukauden ajan, 350 €/kuukausi. Maksettavan palkan tulee olla vähintään alan työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka.
  • Tuki voidaan myöntää yhdelle nuorelle enintään kahdeksi kuukaudeksi. Hyvinkään kaupungilla on oikeus määrätä myönnettyjen tukikuukausien määrä yhdelle työnantajalle, jotta useampi työnantaja voi hyötyä maksettavasta tuesta.

Nuori

  • 15-29 vuotias hyvinkääläinen nuori.
  • Etsi itsellesi työpaikka ja täytä kesätyöseteli hakulomake työnantajan kanssa. Palauta kesätyötuen hakulomake täytettynä henkilökohtaisesti (tarkistamme henkilötietosi) Hyvinkään kaupungin työllisyyspalveluiden asiakasneuvontaan Suutarinkatu 2 D, 2. kerros, 05900 Hyvinkää, toimiston aukioloaikoina.
  • Palauttaessasi hakulomakkeen saat samalla tiedon kesätyösetelin myöntämisestä.
  • Toimita kesätyöseteli sekä tilityslomake työnantajallesi.
  • Työantajan tulee tehdä kanssasi kirjallinen työsopimus.
  • Muista pyytää työtodistus työnantajaltasi työsuhteen päättyessä.

Työnantaja

  • Tee nuoren kanssa vähintään kahden viikon työsopimus, työaika vähintään 20 tuntia viikossa.
  • Maksettavan palkan tulee olla vähintään alan työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka.
  • Työnantaja vastaa itse kaikista työnantajamaksuista ja lakisääteisitä vakuutuksista.
  • Työnantajan on kiinnitettävä huomiota nuorta työntekijää koskeviin työaika- ja turvallisuusmääräyksiin.
  • Postita kesätyöseteli sekä tilityslomake liitteineen (kopio työsopimuksesta, todiste palkanmaksusta) Hyvinkään kaupungin työllisyyspalveluihin Suutarinkatu 2 D, 05900 Hyvinkää.
  • Kesätyösetelitilitykset tulee tehdä viimeistään 31.10.2018 mennessä.
Päivitetty 12.1.2018 Tulosta

 Linkki kaupungin etusivulle

LANGUAGE 
In English
По-русски

  

Lähetä e-kortti

 

 

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI
PL 46 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
sosiaalijaterveys@hyvinkaa.fi
Avoinna:
ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-15
   
Kartta Villatehtaan alueesta
  
Kaupungin sähköpostiosoitteet:

etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi

  

PALAUTE

Lähetä palautetta

Puhelinvaihde 019 459 11*

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:
OVT-tunnus   003701258660
verkkolaskuosoite 003701258660
operaattori OpusCapita Group Oy
(välittäjän tunnus 003710948874)
Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0
  

SEURAA MEITÄ SOMESSA