SoVa-hanke

Hyvinkään kaupungin nuorisopalveluiden hallinnoima ja ESR:n rahoittama kaksivuotinen SoVa-hanke toteutettiin vuosina 2015–2017. Hanke päättyi kesällä 2017.

Hankkeen kohderyhmänä oli 16–29-vuotiaat syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret aikuiset ja toiminta-alueena Hyvinkää. Hankkeen tavoitteena oli

1)   kohdata 320 nuorta aikuista, tukea heidän sosiaalista vahvistumistaan sekä ohjata heitä koulutukseen, työelämään ja muiden palveluiden piiriin nimenomaan ryhmätoiminnan keinoin

2)   ideoida kokonaisvaltainen malli, jonka avulla voidaan tukea nuorten sosiaalista vahvistumista Hyvinkäällä.

Näihin tavoitteisiin päästiin työskentelemällä eritoten nuorten aikuisten kanssa, mutta myös edistämällä heidän hyväkseen toimivien työntekijöiden ammatillista itsereflektointia, kasvua ja verkostoitumista sekä tekemällä nuorille ja työntekijöille näkyväksi nuorten tueksi rakennettua palvelujärjestelmää ja siihen nivoutuvaa hiljaista tietoa.

Hankkeessa onnistuttiin saavuttamaan kumpikin sille asetettu tavoite, sillä sen aikana muun muassa

1)   ideoitiin ja toteutettiin yhdessä verkoston kanssa toistakymmentä erityylistä nuorille kohdennettua ryhmää ja toimintoa, joihin osallistui satoja nuoria aikuisia, joista 347:n tiedot syötettiin ESR Henkilö -järjestelmään

2)   rakennettiin Hyvinkään kaupungin www-sivuille Nuorten aikuisten palvelutori, joka tekee työntekijöille, nuorille ja muille kuntalaisille näkyväksi nuorille suunnattujen palveluiden ja ryhmien monilukuisuutta ja kirjoa

3)   edistettiin työntekijöiden verkostoitumista ja ammatillista kasvua erilaisten tiimien, foorumien ja SoVa-koulutusten avulla, joista pelkästään jälkimmäisiin osallistui 592 ammattilaista.

Hankkeella oli runsaasti myönteistä vaikuttavuutta niin nuorten, työntekijöiden kuin koko palvelujärjestelmän kannalta ja sen aikaansaannokset jäivät monilta osin elämään myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Sova_hanke_loppuraportti.pdf

 

 

 

 

Päivitetty 10.5.2017 Tulosta


 Linkki kaupungin etusivulle

LANGUAGE 
In English
По-русски

  

Lähetä e-kortti

 

 

 

Työntekijöille: 
webmail
Opettajat:
- outlook.com/edu.hyvinkaa.fi 

OTA YHTEYTTÄ

PL 86 / Kankurinkatu 4-6
05801 Hyvinkää
p. 019 459 11*
kirjaamo@hyvinkaa.fi
    
Kartta Villatehtaan alueesta 

Kaupungin sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi
   
Avoinna:
ma-to klo 8-16, pe klo 8-15

   

PALAUTE

Lähetä palautetta

Puhelinvaihde 019 459 11*

VERKKOLASKUT & OSOITE

Verkkolaskutunnus  ja osoite:

verkkolaskuosoite OVT003701258660

operaattori CGI 003703575029

Kaupungin Y-tunnus: 0125866-0