PERHEKESKUS PIKKU-VETURI
Kirvesmiehenkatu 12 (Viertolan päiväkodin pääty) 05800 Hyvinkää puh. 040 559 5740 |

|
Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii avoin päiväkoti, lasten parkkihoito ja leikkitoiminta. Toiminta noudattaa varhaiskasvatuksen valtakunnallisia tavoitteita ja linjauksia sekä soveltuvin osin Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaa.
Perhekeskuksessa on mahdollisuus tavata samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia. Osaan ryhmistä osallistujat sovitaan etukäteen. Perhekeskuksessa voi myös tavata terveydenhoitajaa, perhetyöntekijää, unikouluohjaajaa ja muita lapsiperheiden kanssa toimijoita.
AVOIN PÄIVÄKOTI
on perheiden kohtaamispaikka, jonne vanhemmat ovat tervetulleita yhdessä lastensa kanssa. Yhdessä tekeminen, oleminen ja ajatusten vaihto on mahdollista turvallisessa ilmapiirissä.
Toiminta perustuu aktiiviseen yhdessäoloon, jossa vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Lapsilla on mahdollisuus harjoitella vuorovaikutustaitoja ryhmässä sekä kokea iloa ja elämyksiä erilaisissa toiminnoissa. Aikuisilla on mahdollisuus tutustua ja tavata toisia pienten lasten vanhempia ja saada vertaisryhmän tukea sekä vaihtelua arkeen.
Tutustu tarkemmin Pikku-Veturin ohjelmiin, katso kuukausiliite.
AVOIN ISÄ-LAPSI RYHMÄ |
maanantaisin klo 14–17 |
|
Rentoa yhdessäoloa ja yhteistä tekemistä. Tervetuloa isät, lapset ja isoisät! |
|
|
|
AVOIN PÄIVÄKOTI |
tiistaisin ja torstaisin klo 8.30–11.30 ja klo 13–16 |
|
Avoimeen päiväkotiin ovat tervetulleita kaikki alle kouluikäisten lasten perheet. Tiistai-iltapäivä on teemailtapäivä, katso tarkemmin ohjelmastamme. |
|
|
|
VAUVATREFFIT |
keskiviikkoisin klo 13–15.30
|
| Treffeille ovat tervetulleet alle 1v. vauvat vanhempineen. Unikouluohjaaja Ulla Vuorinen on säännöllisesti mukana Vauvatreffeillä. |
|
|
|
PARKKIHOITO |
keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8.30–11.30
|
|
Parkkihoidossa leikitään, ollaan yhdessä ja harjoitellaan sosiaalisia taitoja. Parkkihoidossa ulkoillaan tilanteen ja sään salliessa.
Parkkihoito varataan etukäteen numerosta 040 559 5740. Parkkihoidosta peritään kertamaksu 5€/lapsi. Lapset tuovat omat eväät, vaipat ja varavaatteet tullessaan.
|
|
|
|
LEIKKITOIMINTA |
haetaan päivähoitohakemuksella. |
Pikku-Veturissa on alle 3 – vuotiaiden kerho maanantaisin klo 9.30–11.
|
AJANKOHTAISTA
KESÄTOIMINTA

Lisätietoja
Pikku-Veturin lastentarhanopettaja
Nina Siivonen
puh. 040 559 5740
nina.siivonen@hyvinkaa.fi tai Perhekeskus.Pikku-Veturi@hyvinkaa.fi