Mobiilisivut Sivukartta Tekstin koko pieni teksti normaali teksti normaali teksti Pikahaku
Hyvinkää
Oppilaaksiottaminen

OPPILAAKSIOTTAMISEN PERIAATTEET PERUSOPETUKSESSA

 

Opela 13.12.2011 / § 147

 

Valmistelijat:

perusopetuksen johtaja Jouko Vakkamaa, p. 040 586 4791

kouluasiainsuunnittelija Aira Kiiskinen, p. 019 459 2077

 

Opetuspaikan määrääminen

Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville perusopetusikäisille oppilaille perusopetusta. Opetus tulee perusopetuslain 6 §:n mukaan järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.

 

Kunta osoittaa oppilaalle lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa oppilaalla on oikeus saada opetusta. Oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kouluun (toissijainen koulu). Opetuspaikkojen osoittamisessa etusijalla ovat kunnassa asuvat lapset. 

 

Oppilaaksiottoalue ja suunnittelualueet

Oppilaaksiottoalueena on koko Hyvinkään kaupunki. Oppilaaksioton ohjeellisina suunnittelualueina toimivat oheisen karttaliitteen mukaiset alueet. Opetuslautakunta päättää tarvittaessa suunnittelualueiden rajojen muutoksista. Suunnittelualueet ohjaavat oppilaaksiottoa.

 

Jotta opetusryhmien oppilasmäärät saataisiin mahdollisimman samansuuruisiksi, vältyttäisiin lisäluokkien perustamiselta sekä huolehdittaisiin koulutilojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä, voidaan oppilaan opetuspaikka osoittaa myös muusta kuin suunnittelualueen koulusta. Päätöksen ensisijaisesta koulupaikasta 1. ja 7. luokkien ja vieraskuntalaisten osalta tekee perusopetuksen johtaja.

 

Kaupunginvaltuuston vahvistamat alakoulujen tavoitteelliset luokkakoot ovat 1 – 2 luokilla 20 – 25 oppilasta ja 3 – 6 luokilla 25 oppilasta. Opetusryhmän koko voi olla edellä mainittua pienempi jos luokkatila on pieni, luokalla on integroituja erityisoppilaita tai maahanmuuttajaoppilaita, joilla on suuria kielellisiä vaikeuksia. Yläkouluissa opetusryhmiä muodostettaessa otetaan huomioon eri oppiaineiden opetukseen tarkoitettujen tilojen riittävyys, ryhmäjaot, tuen tarve ja maahanmuuttajaoppilaiden määrä sekä heidän tuen tarpeensa. Sekä ala- että yläkouluissa opetusryhmien tulee lisäksi olla sellaiset, että opetussuunnitelman mukainen opetus on mahdollista ja tavoitteet saavutettavissa.

 

Opetuspaikkaa osoitettaessa otetaan huomioon myös koulukuljetusten järjestämisen vaatimukset. Oppilaspaikka osoitetaan ensisijaisesti sellaisesta koulusta, jonne kuljetusta ei tarvita tai se on järjestettävissä yleisiä kulkuneuvoja käyttäen.

 

Opetuspaikkojen osoittamisessa otetaan huomioon perusopetuslain 6 §:n koulumatkaa koskeva säännös, opetusryhmien tavoitemaksimikokoa koskevat päätökset ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

 

Mikäli osa suunnittelualueen oppilaista sijoitetaan toisen suunnittelualueen kouluun, noudatetaan sijoittamisessa seuraavia perusteita esitetyssä tärkeysjärjestyksessä.

 

Oppilaan koulumatka on mahdollisimman turvallinen ja lyhyt (matkaperuste)

 

Opetuspaikka osoitetaan oppilaalle niin, että koulumatkat muodostuvat mahdollisimman turvallisiksi ja lyhyiksi.

 

Oppilashuollollinen syy

 

Huoltajien tulee toimittaa lääkärintodistus taikka Hyvinkään kaupungin koulupsykologin tai –kuraattorin selvitys mikäli haluavat vedota tähän perusteeseen.

 

Ensisijaisen koulupaikan ilmoittaminen tulevien ensimmäisten luokkien oppilaille

·         Perusopetuksen johtaja tekee päätöksen ensisijaisesta koulupaikasta vuosiluokkien 1 – 6 ajaksi.

·         Päätös lähetetään tiedoksi huoltajille, heillä on vielä mahdollisuus anoa jotakin muuta koulupaikkaa (toissijainen koulupaikka).

 

Toissijainen koulupaikka

Oppilas voidaan hakemuksesta ottaa oppilaaksi muuhun kuin hänelle osoitettuun kouluun, mikäli koulussa ja sen opetusryhmissä on tilaa. Päätös ei saa lisätä vastaanottavan koulun eikä vähentää lähettävän koulun opetusryhmien määrää. Huoltaja vastaa oppilaan toissijaiseen opetuspaikkaan kuljettamisesta ja saattamisesta aiheutuvista kustannuksista.

 

1. luokalle tulevien oppilaiden osalta hakemus toissijaisesta opetuspaikasta on tehtävä perusopetuksen johtajan tarkemmin määräämässä ajassa. Päätöksen toissijaisesta opetuspaikasta 1. luokkien osalta tekee perusopetuksen johtaja. Muiden luokka-asteiden osalta päätöksen tekee vastaanottavan koulun rehtori ottaen huomioon, että päätös ei vaikuta lisäävästi koulun perusopetusryhmien lukumäärään. Päätös tehdään määräaikaisena 1 – 6 ja 7 – 9 luokkien ajaksi. Opetuspaikkojen jaossa toissijaiseen opetukseen noudatetaan oppilaiden kesken kappaleessa ”oppilaaksiottoalue ja suunnittelualueet” mainittua etusijajärjestystä.

 

Erityistä tukea saavan oppilaan koulupaikka

Erityinen tuki järjestetään mahdollisuuksien mukaan muun opetuksen yhteydessä taikka pienluokassa tai muussa soveltuvassa paikassa. Päätöksen koulupaikasta tekee perusopetuksen johtaja.

 

Kesken lukuvuoden kuntaan muuttavan erityistä tukea tarvitsevan oppilaan koulupaikka osoitetaan pienluokasta tai muusta soveltuvasta ryhmästä, jossa on tilaa. Opetuspaikan tarkoituksenmukaisuus arvioidaan uudelleen seuraavaa lukuvuotta suunniteltaessa.

 

Maahanmuuttajaoppilaan koulupaikka

Jos oppilaan väestörekisteriin merkitty äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, osoitetaan oppilaan ensisijainen koulupaikka lähimmästä maahanmuuttajaopetuksen keskittämiskoulusta, jonka opetusryhmässä on tilaa.

 

Pienryhmäopetus suomi toisena kielenä –oppimäärässä ja omassa äidinkielessä on keskitetty neljään kouluun, joita ovat Paavolan, Härkävehmaan, Puolimatkan ja Martin koulut. Muissa kouluissa ei järjestetä edellä mainittua pienryhmäopetusta.

 

Maahanmuuttajaoppilaan huoltajat voivat hakea toissijaista opetuspaikkaa muusta kuin keskittämiskoulusta. Päätöksen opetuspaikan myöntämisestä tekee tällöin vastaanottavan koulun rehtori, ja päätöksenteossa on huomioitava toissijaisen koulun opetuspaikkaa koskevat periaatteet. Huoltaja vastaa oppilaan toissijaiseen kouluun kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Oppilas ei saa toissijaisessa koulussa pienryhmäopetusta omassa äidinkielessä eikä suomi toisena kielenä -oppimäärässä.

 

Vastikään maahan saapuneet, vailla suomen kielen taitoa olevat oppilaat saavat perusopetukseen valmistavaa opetusta Puolimatkan koulussa. Opetusta annetaan tarpeesta riippuen 1 - 2 lukukautta. Tämän jälkeen oppilaan ensisijainen opetuspaikka on oman alueen keskittämiskoulu.

 

Erikoisluokille hakeminen

Jos opetuksessa noudatetaan opetussuunnitelmaa, jossa painotetaan yhtä tai useampaa ainetta (erikoisluokat ja painotettu opetus), voidaan oppilaita otettaessa käyttää vahvistettuja valintaperusteita tai oppilaan taipumuksia osoittavaa koetta. Valintaperusteista ja –kokeesta ilmoitetaan etukäteen, ja hakijoihin sovelletaan yhdenvertaisia valintaperusteita.

 

Alakoulun musiikkiluokat ovat Aseman koulussa ja haku niihin tapahtuu 2. luokan keväällä. Aseman koulun rehtori päättää musiikkiluokkien oppilaspaikoista pääsykokeen perusteella. Alakoulussa saatu musiikkiluokkapaikka säilyy perusopetuksen loppuun saakka. Yläkoulun musiikkiluokat ovat Pohjoispuiston koulussa. Muiden erikoisluokkien ja painotetun opetuksen oppilaaksiotosta päättää koulun rehtori opetuslautakunnan vahvistamien valintaperusteiden perusteella.

 

Oppilaan muutto kaupungin sisällä

Oppilaan muuttaessa kaupungin sisällä eri alueelle päätöksen uudesta koulupaikasta tekee perusopetuksen johtaja. Oppilas voi huoltajan hakemuksesta jatkaa entisessä opetuspaikassaan alakouluikäisen osalta 6. vuosiluokan ja yläkouluikäisen osalta 9. vuosiluokan loppuun. Tällöin huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta ja saattamisesta aihetuvista kustannuksista. Päätöksen hakemuksen hyväksymisestä tekee perusopetuksen johtaja.

 

Esitys POJ

Opetuslautakunta päättää hyväksyä edellä mainitut, uudet oppilaaksioton periaatteet noudatettaviksi1.1.2012 alkaen. Nämä periaatteet korvaavat aiemmat ohjeet.

 

Päätös

                            Esitys hyväksyttiin.

 

LIITTEET:

 

Alakoulujen uudet suunnittelualueet 1.3.2011 alkaen, keskusta

 

Alakoulujen uudet suunnittelualueet 1.3.2011 alkaen, koko kunta

 

Yläkoulujen uudet suunnittelualueet 1.1.2010 alkaen, keskusta

 

Yläkoulujen uudet suunnittelualueet 1.1.201o alkaen, koko kunta

 

 

                      Lisätietoja:

 

 

                      Lisätietoja:

                      Peruskoulujen rehtorit

                      Kouluasiainsuunnittelija Aira Kiiskinen, p. (019) 459 2077

 


Päivitetty  03.01.2012