H Y V I N K Ä Ä N T A I D E M U S E O

KAAPO WIRTASEN PERIKUNNAN LAHJOITUSKOKOELMA

Kaapo Wirtanen (1866–1959) syntyi Tyrvään pitäjässä (Vammala). Hän opiskeli Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1904–1907. Opiskelunsa jälkeen vuonna 1910 hän matkusti Pariisiin, jossa erityisesti impressionistit saivat hänet valtoihinsa. Kaapo Wirtanen maalasi itsekin impressionistishenkisiä valomaalauksia Pariisin katunäkymistä. Hänet kutsuttiin Septem-ryhmän viimeiseen näyttelyyn vuonna 1920

Kaapo Wirtanen matkusti 1920-luvun alussa Saksaan, Itävaltaan, Italiaan ja Unkariin. Palattuaan Suomeen hän maalasi pääasiassa maisemamaalauksia ja kansankuvauksia. Eritoten Etelä-Hämeen maisemista tuli Wirtaselle läheinen ja rakas maalauskohde. Hän vietti kesiä vaimonsa Anni Wirtasen (os. Vähäkallio) veljen Väinö Vähäkallion omistaman Kytäjän kartanon pihapiirissä maalaten kartanomiljöötä ja ympäröiviä maisemia. Vuonna 1942 Kaapo Wirtasen oma huvila ”Hirvenkorva” valmistui Kytäjän Hirvijärven rantaan.


Kaapo Wirtanen, Pariisilaishevosia, 1910, öljy, Kaapo Wirtasen perikunnan kokoelma,
kuva: Ella Tommila


 

Päivitetty 29.1.2016 Tulosta

 

 

IN ENGLISH

По-русски

 
HYVINKÄÄN TAIDEMUSEO

Hämeenkatu 3 D, 05800 Hyvinkää

P. 040 480 1644
s-posti: taidemuseo@hyvinkaa.fi
www.hyvinkaantaidemuseo.fi


Katso sijainti tästä

 

 

 

 

 
PÄÄSYMAKSUT

Aikuiset 5 €

Ryhmät yli 10 henkilöä 4 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 4 €
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy
Työttömät vapaa pääsy
Vuosikortti 15 €

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
AVOINNA

ti–to 11–18
(ke vapaa pääsy 16–18),
pe–su 11–17


Katso poikkeukselliset aukioloajat >