Mobiilisivut Sivukartta Tekstin koko pieni teksti normaali teksti normaali teksti Pikahaku
Hyvinkää

Sveitsinpuisto ja harju


Rauhoitusmääräykset
Sveitsin puiston maisemansuojelualue

Geologisesti arvokas kasvillisuudeltaan monimuotoinen luonnonsuojelualue

karttalinkki.

Sveitsinpuisto (96 ha) rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi vuonna 1989. Suojelualue koostuu varsinaisesta harjualueesta sekä siihen rajautuvista reuna- ja välialueista. Alue on yleisesti tunnettu geologisista muodostumistaan, joita ovat mm. supat ja muinaisrannat. Sveitsinharju (74 ha) kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan.

Sveitsinpuiston kasvillisuus on varsin moninaista ja vaihtelevaa - vaikkei se lajistoltaan olekaan kovin vaateliasta. Monipuolisen kasvillisuuden osasyynä on alueen vaihteleva topografia. Koska alueella on jyrkkärinteisiä harjanteita, syviä suppia ja laakeita soistumia, on siellä paitsi harjukasvillisuutta myös erilaista lehto- ja suokasvillisuutta.

Sveitsinpuiston luontoa luonnehtii toisaalta itse Sveitsin harjualue suppineen ja selänteineen ja toisaalta sen liepeille syntyneet laajahkot, usein varsin lähteiset korvet. Sveitsin harju on nimestään huolimatta ns. reunamuodostuma. Se kuuluu osana ensimmäiseen Salpausselkään, joka halkoo Hyvinkään seutua koillis-lounais -suunnassa. Reunamuodostuma on syntynyt jääkauden aikana paikallaan olleen jäälautan reunaan ja koostuu pääasiassa jäätikön sulamisvesien kuljettamista ja kasaamista maa-aineksista. Näillä main jäätikön reuna pysyi noin 225 vuotta.

Sveitsin harjuselänteiden lakikumpareet ovat noin 125 - 128 metriä merenpinnan yläpuolella ja noin 40 metriä ympäristöään korkeammalla. Alueen vallitsevin maalaji on sora. Hiekkavaltaisen aineksen lisäksi alueella on hienorakeisia ja moreenimaisia välikerroksia - harjun pintaosissa on myös silttiä ja hiekkaa. Sorarinteitä reunustaa usein hiekkavyö, joka rajautuu hienojakoisempaan maahan ja edelleen soistumien turpeisiin.

Sveitsinpuistoa halkoo runsas polkuverkosto. Alue on sijaintinsa ja luonteensa vuoksi erittäin suosittu virkistys- ja ulkoilualue.

 

  Katso kuvia Sveitsin puistosta
 

Rauhoitusmääräykset

1. Alueella on kielletty:

I ja II alueet:

  • maa-ainesten ottaminen, siirtäminen  ja kaivaminen lukuunottamatta hoitosuunnitelmassa esitettyjä toimia
  • leiriytyminen ja avotulen teko
  • roskaaminen
  • moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo ajoneuvokäyttöön tarkoitettujen tiealueiden ulkopuolella
  • ratsastus ja pyöräily muualla kuin tähän tarkoitukseen osoitetuilla reiteillä
  • puiden, pensaiden ja muiden kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen lukuunottamatta marjojen ja sienten poimimista sekä hoitosuunnitelman mukaisia toimia
  • eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen sekä niiden pesien hävittäminen lukuunottamatta liiallisen lisääntymisen vuoksi tai muutoin haitallisten eläinlajien yksilöiden vähentämistä lääninhallituksen luvalla
  • muut toimenpiteet, jotka saattavat vaikuttaa epäedullisesti alueen maisemakuvan säilymiseen

I   alueella on edellä esitetyn lisäksi kielletty:

  • rakennusten, teiden, polkujen, reittien ja laitteiden rakentaminen hoitosuunnitelman mukaisia toimia lukuunottamatta sekä koneellinen latujen teko tähän tarkoitukseen osoitettujen reittien ulkopuolella
  • suurimittaisten yleisötapahtumien järjestäminen tai ohjaaminen alueelle
  • muut sellaiset toimenpiteet, jotka saattavat aiheuttaa alueen kasvillisuuden vaurioitumista ja maaston kulumista

2. Edellä esitetystä huolimatta alueella on sallittu:

alueen ja alueella olevien rakennusten ja laitteiden sekä alueella kulkevien liikuntareittien ja niihin liittyvien laitteiden samoin kuin alueella olevien kunnallisteknisten laitteiden kunnossapito ja sen edellyttämä moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ajo välttäen tarpeetonta häiriötä ja luonnolle aiheutuvaa haittaa
  • aluetta saadaan käyttää ja hoitaa lääninhallituksen hyväksymän käyttö- ja hoitosuunnitelman mukaisesti.

Sveitsinpuiston rauhoituspäätöksen liitekartta   27.4.1989 YTM 535  Uudenmaan lääninhallitus

Takaisn ylös

 

Sveitsinpuiston maisemansuojelualue

LUONNONSUOJELUALUE

Ylimattilan tiluksiin kuului 1900 -luvun vaihteessa huvila-alue, jota kutsuttiin Sveitsiksi. Huvila-alue metsineen, joka ulottui hyppyrimäen seudulta Pikosuon rajalle, lohkaistiin omaksi tilaksi ja myytiin kruununvouti Strömstenille vuonna 1917. Jo seuraavana vuonna Strömsten joutui myymään Sveitsin alueen ns. Sveitsi-yhtiölle. Kunta osti yhtiöltä tilan vuonna 1924.

Sveitsin puistoa on pidetty 1900 -luvun alun suunnitelmista lähtien ulkoilu- ja virkistysalueena. Puiston historiassa on ollut monenlaista toimintaa ulkoilun lisäksi. Siellä on ollut laululava ja pikkupaviljonki, jonka tilalle on rakennettu Sveitsin retkeilymaja. Puistossa on hiihdetty, hypätty ja laskettu mäkeä, suunnistettu ja pidetty maastojuoksukisoja sekä ratsastettu.

Erilaiset käyttömuodot ovat jättäneet omat jälkensä puiston maisemakuvaan - maasto on paikoin kulunutta ja polkuja on runsaasti. Kovasta käytöstä huolimatta Sveitsin puiston luonne metsäisenä puistona on säilynyt melko hyvin. Puiston harjuosa kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan.

Sveitsin puiston yleisilmeen säilyttämiseksi päätti Hyvinkään kaupunginvaltuusto 24.8.1988 § 195 pyytää lääninhallitukselta alueen rauhoittamista luonnonsuojelualueeksi. Uudenmaan lääninhallitus päätti 27.4.1989 YTM 535 rauhoittaa 96 hehtaarin laajuisen osan Sveitsin puistosta luonnonsuojelualueeksi. Rauhoituksen tarkoituksena on suojella luonnonarvoja ja sovittaa yhteen luonnon erityispiirteet ja alueen voimakas virkistyskäyttö. Puistoa ei ole tarkoitus säilyttää täysin koskemattomana vaan sitä tullaan hoitamaan erikseen laadittavan hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti tavoitteena alueen yleisilmeen ja virkistyskäyttömahdollisuuksien säilyttäminen.

Luonnonsuojelualueen perustamispäätöksessä on alueelle annettu rauhoitusmääräykset, joita jokaisen alueella liikkuvan tulee noudattaa. Kartassa näkyvät I- ja II -rauhoitusalueiden rajat.

Takaisn ylös

 

 


Päivitetty  27.02.2012