Yleisten alueiden käyttö
Tekninen keskus hallinnoi yleisiä alueita kuten liikenneväyliä, aukioita, puistoja ja taajamametsiä. Yleisillä alueilla suoritettavat kaivutyöt edellyttävät aina kaivuuilmoituksen tekemistä ja useimmiten myös kaapelin tai johdon sijoituslupaa kaupungilta.
Yleistä aluetta voidaan tietyissä tapauksissa vuokrata eripituiseksi ajaksi mm. mainostamiseen, kioskivaunujen ja terassien käyttöön tai rakennustavaroiden säilyttämiseen.
Yleisten alueiden käyttöön liittyviin tiedusteluihin vastaa toimistoinsinööri, puh. 040 155 6408 kuitenkin siten, että Kauppatoriin liittyviin tiedusteluihin vastaa torivalvoja Jouko Frisk, puh. 0400 874 305.
Yleisten alueiden vuokraus
Hyvinkään kaupunki vuokraa yleisiä alueita sopimuksen mukaan. Yleisiä alueita vuokrataan muun muassa jäätelökioskeille, kahviloiden kesätarjoilualueiksi tai marjojen myyntiin. Alueita vuokrataan myös erilaisten tapahtumien järjestämiseen.
Muiden yleisten alueiden vuokraus
Kuntatekniikka vuokraa tori- ja katualueita myyntialueiksi sekä rakennustöiden, kunnossapidon tai tapahtumien järjestäjille.
Hakemuksessa, joka tulee toimittaa vähintään 2 viikkoa ennen alueen vuokra-ajan alkamista, tulee esittää mittakaavassa oleva kartta toiminnan sijoittumisesta suhteessa lähimpiin rakennuksiin tai kiinteisiin kohteisiin, toiminnasta syntyvät poikkeukselliset liikennejärjestelyt, toiminnan ajankohta sekä toiminnan järjestäjän tiedot. Hakemuksen voi lähettää sähköisellä lomakkeella.