|
|
Liikenneturvallisuus
Liikenneturvallisuuteen vaikuttavat sekä liikenneympäristön turvallisuus ja käytettävä kulkumuoto että ihmisten käyttäytyminen ja asenteet. Liikenneympäristöä ja sen turvallisuutta voidaan parantaa teknisillä toimenpiteillä, mutta ne eivät pelkästään riitä. Yhtä tärkeää on vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja liikennekäyttäytymiseen.
Liikenneturvallisuustyöryhmä
Hyvinkäällä on toiminut liikenneturvallisuustyöryhmä jo 90-luvun alusta alkaen. Työryhmän työskentelytapa on keskusteleva ja ideoiva. Vuosien varrella on järjestetty erilaisia liikenneturvallisuuskampanjoita ja –tempauksia esimerkiksi nopeusnäytöt, näkymiskampanjat, lehtiartikkelit, koulukuljettajakurssi, koululaisten liikennekilpailut, ”Pysy pystyssä” -kampanja, ikäautoilijoiden kuntokurssit.
Viime vuosina liikenneturvallisuustyöryhmä on tuonut turvallisuusasioita esille valtakunnallisena Tapaturmapäivänä perjantaina 13. päivä.
Liikenneturvallisuustyöryhmän toimintakertomus 2011 |
 |
Liikenneturvallisuus suunnittelussa
Liikenneturvallisuuteen kiinnitetään huomiota alueiden yleissuunnittelussa ja kaavoituksessa niin toimintojen sijoittelussa, kevyen liikenteen yhteyksien suunnittelussa ja katulinjauksissa kuin varsinaisessa rakennussuunnittelussa katupiirustusten laatimisen yhteydessä. |
 |
Hyvinkään - Riihimäen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Hyvinkään-Riihimäen seutu ovat laatineet kaupunkien aluetta ja kaikkia liikennemuotoja koskevan liikenneturvallisuussuunnitelman (2002). Liikenneturvallisuussuunnitelma sisältää liikenneturvallisuuden kasvatus-, valistus-, ja tiedotussuunnitelman sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelman. Liikennekäyttäytymiseen ja asenteisiin vaikuttaminen parantaa liikenneturvallisuutta kuten myös liikenneympäristön turvallisuuden parantaminen.
Liikennesuunnittelussa on saatavilla eri aihe-alueiden liikenneturvallisuusesitteitä. Esitteitä voi tilata myös suoraan LiikenneturvanTurvapuoti-sivuilta! |
 |

|
|